keskiviikko 13. syyskuuta 2017

14917


Taas sitä mennään – pakottava tarve saada sanoa, vaikka olkapäällä ohjeitaan kuiskii neitinäistäasioistaeipuhutaääneen. Ei kiertelyä. Ei kaartelua. Vakuuttavuutta on mennä suoraan asiaan (kyllä, olen opettanut tässä jaksossa oppilaille mm. argumentaatiota ja vaikuttamisen keinoja). 

Asiaan.

Minusta on muuttunut vahva ja onnellinen

PISTE

Koska olen vatuloimisen ja analysoinnin kruunamaton universumin ruhtinatar, kysyn itseltäni miksi. Haluan tietää ne syyt, joiden takia voin paremmin kuin ehkä ikinä 28-vuotisen elämäni aikana. Miksi siksi, että haluan ylläpitää ja kehittää entisestään tätä voimaa. Lisäksi saattaisin toivoa, että minusta olisi apua jollekin, joka uskoo, että hänestä ei ole… hän ei voi muuttua… Toisten muutokset ja elämät eivät ole minun vastuullani, mutta kirjoitin kuitenkin tuon näkyviin, sillä niin minä ajattelen. Ei anteeksipyytelyä olemassa olostani ja ajatuksistani. Ei enää.

Tein keväällä eräänlaisen sanattoman sopimuksen itseni kanssa: olen vastuussa  vain itselleni ja vain itsestäni. Löysäsin aika monesta ”miun pitää” asiasta. Varsinkin sellaisista, joihin liittyi jatko ”koska ihmisten mielestä”.  Aloin päättää tehdä juttuja, koska minä halusin, koska ne tekivät minulle hyvää, koska ne tuntuivat minusta mukavilta. Päätin ruveta hymyilemään, koska minun mielestäni hymyilevät ihmiset saivat minutkin hyvälle tuulelle. Halusin luoda ympärilleni hyvää tuulta, koska sen ympäröimänä minun oli hyvä olla. En uskaltanut jättää vastuuta tämän hyvän tuulen luomisesta niin oikukkaalle muuttujalle kuin sattuma. Päätin, että hitto, entä jos minä olen se voima, joka hallitsee elämäni suotuisia käänteitä.

Joo-o... välillä neiti epäusko koputteli minun olkapäätäni. Kesäkuu, vesisade, +7 astetta, kiire… Ei tämän kuulukaan olla helppoa ajattelin. Hymyilen hetkelle ja elän tässä just nyt. Hetki hetkeltä. Ajatus ajatukselta. Harjoitus harjoitukselta minun maailmani muuttui. Olin edelleen Viivi turhan tarkka, loputtoman itsekriittinen, paneutuva ja intohimoisen raivokas kaikkea rakastamaansa kohtaan, mutta silti onnellinen ja virheistä huolimatta tyytyväinen sekä kiireetön tässä hetkessä, sillä tässä oli kaikki mitä tarvitsin - riittävästi, ei yhtään enempää. 

Olin muuttanut sääntöjä. En enää odottele, että joku tuo kimallusta elämääni. Päätin askarrella itse omat glitterini ja jestas tuntuu hyvälle. Olisin täysin tyytyväinen pelkästään tähän oivallukseen, jonka olen tehnyt itsestäni sekä niihin löydettyihin voimavaroihin, joita en tiennyt edes omistavani, mutta olen saanut niin paljon kaikkea hyvää, että olen häkeltynyt ja sanaton.  Onnellisuus saa minut näkemään itseni kauniina. Minusta on ihanaa lähteä kilpailuihin, koska mahdollisuuksien valo jättää epäonnistumisen pelon varjoonsa. Fyysinen vointini on loistavampi kuin kymmeneen vuoteen. Tunnen olevani rakastettu ja hyväksytty. Lisäksi tajuan olla loputtoman kiitollinen tästä kaikesta just nyt enkä vasta sitten kun...

Tämä saattaa olla viimeinen satutäti Ritan ylöskirjoitettu ajatuksenjuoksu tällä foorumilla. En sano –ei enää ikinä- sillä ikinä ei voi tietää, mutta juuri nyt tuntuu tälle.  

Pitäkää itsestänne huolta ja olkaa mitä ikinä haluatte!

1 kommentti:

  1. Harmillista jos lopetat kirjoittamisen! Sun sanat on aina niin yllätyksellisiä ja antavat voimaa :) Mutta kaikkea hyvää sulle ja sun hevosille! <3

    VastaaPoista

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!