torstai 4. toukokuuta 2017

4517


Tavoittele unelmaa.
Älä jämähdä paikalleen.
Uskalla kurkotella kohti kuuta.
Halua enemmän.
Muutu.

En tiedä onko kyse tämän ajan hengestä vai ylipäätään ihmisyydestä, mutta yleisesti itsensä parantelemista pidetään liki kansalaisvelvollisuutena. Sitä kai elämä on, ei paikallaan möllöttämistä, vaan menemistä. Välillä sitä huomaa hiihtävänsä ihan väärään suuntaan. Aina voi kuitenkin palata samaa latua takaisin tai ruveta tamppaamaan uutta latua aivan toista määränpäätä kohti.
Minuun on iskostunut todella vahvasti tarve tavoitella milloin mitäkin. Tavoitellessani vaihtuvia päämääriäni olen hyvin totaalinen - liki maaninen. Olen varmasti kertonut, kun Viivi 12-vee näki ikäisensä seiväshyppääjäpojan kävelevän käsillään harjoitusleirillä. Heti kotiin päästyään Viivi aloitti armottoman ja jokailtaisen käsilläkävelyharjoittelun olkkarissa. Siinä koriste-esineet hyllyillä helisivät ja telkkari oli vaarassa useaan otteeseen, mutta Viivi opetteli käsilläkävelyn ennen seuraavaa leiriä. Edellä esitetty vain pienenä esimerkkinä fanaattisuudestani. Kun innostun, olen ehdoton ja sokeudun muulle maailmalle. On vain minä ja tavoite.
Pakko myöntää aikuistuminen on pyöristänyt kulmiani. Saatan nähdä mustan ja valkoisen välillä häivähdyksen hopeaa. En ole enää nii-iin yksisilmäisen jääräpäinen kuin hieman nuorempana. Tästäkin huolimatta mietin olenko reilu ensiksikin hevosia kohtaan ja toiseksi itseäni kohtaan, kiristäessäni ruuvia, halutessani enemmän? Puolustuspuheenvuoro: hevoset ja heidän hyvinvointinsa ovat aina ykkössijalla. Minun haluni ja tavoitteeni tulevat vasta iloisten ja terveiden hevosten jälkeen. Mutta silti mietin onko tämä kaikki sen arvoista? Olisiko parempi päästää itsensä helpolla ja tyytyä kaikkeen siihen, mitä minulla jo on? Ehdinkö elää, jos mielessä laukkaavat täsmällisempi apujen käyttö, laadukkaampi ruokinta ja hyödyllisempi oheisharjoittelu.
Tajuanko rakastaa?
Mietin oikeasti aika kauan.
Tulinko valaistuneemmaksi? Luulen niin. Kuuhun kurkottelu on minun tapani elää. Haluni saada enemmän saa sydämeni lyömään vahvemmin ja keuhkoni täyttymään elämästä. Rakastan tietä, jonka seuraavaan mutkaan  ei voi varautua. Tällä tiellä, joutuu joskus pettymään. Kaikki unelmat eivät toteudu. Mutta mitä väliä, jos rakastaa matkaa ja kuun sijasta monet tähdetkin ovat saavutettuna upeita aarteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!