keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

26417

Sanoin jokin aika sitten valmentajalleni, että hevoseni alkavat olla tosi kivassa fyysisessä kuosissa tulevaa kisakautta ajatellen. Kilpailupäivämäärät, jotka olen ympyröinyt punakynällä, saavat tulla ajallaan. En tule laittamaan hevosiani liian hankalaan paikkaan. Hevoset ovat valmiita. Sanoin myös Nyt vaan kasvatetaan hevosten itseluottamusta. Uskotellaan, että ne ovat miljoonahyviä ja enemmän. Annetaan niiden tuntea, että ne hallitsevat ja osaavat kaiken helposti. 
Englannin kielessä on minusta osuva sana tälle tunteelle, enkä keksi suomeksi vastaavaa kuin WINNINGMOOD - voittava tunnetila tai jotain sinnepäin, usko omiin kykyihin ja mahdollisuuksiin.
Jatkoin ajatuksenvirralla surffailua voittajamoodia etsien suorittaessani jäähdyttelyä Moonalla loistavasti sujuneen jumppatreenin jälkeen. Hevoseni alkaa 13-vuotiaana useamman loukkaantumisen jälkeen olla samassa fyysisessä kunnossa kuin nuorena. Fyysisen kunnon lisäksi hän on kokemuksen myötä viisaampi. Hevoseni WINNINGMOODISSA ei ole mitään korjattavaa. Tajusin, että minä olen se, joka analysoi ja epäilee - uskoo olevansa riittämätön. Olemme tilanteessa, jossa kaikki on minun käsissäni. Minun on opeteltava uskomaan itseeni. Hevoseni olen saanut opetettua etenemään kunkkuasenteella, siinä samassa olen unohtanut itseni. Minulla olisi tässä muutama pelko ja epävarmuus voitettavana. Nyt ei puhuta konkreettisista tavoitteista tai mitaleista, vaan siitä, että antaa itselleen mahdollisuuden kulkea tavallisena keskiviikkona kultapölyä hiuksissaan. Voittaminen on asenne. Minun on sitouduttava joka päivä tavoittelemaan winningmoodia ollakseni hevosteni asenteiden arvoinen.

torstai 20. huhtikuuta 2017

20417

Olen tehnyt tätä ennenkin - useita kertoja. 
Olen vuosien varrella kartuttanut välinevarastoani. On leveää pensseliä suurien linjojen laveeraamiseen. On pienen pieni suti yksityiskohtien nysväämiseen. Näillä on maalailtu kaikenlaista.
Silti jokaisen uuden valkokankaan äärellä tunnen itseni ensikertalaiseksi. Mielessä sinkoilee kysymysten perhosparvi: Mitäköhän tästä tulee? Entä jos taitoni eivät riitä? Mistä olisi parasta alkaa? 
Vauhtiin päästyäni nauran alun epävarmuudelle. En edes muista miksi pelkäsin vetää ensimmäistä hataraa viivaa hahmotelmaksi tulevalle. Monet asiat eivät ole menneet suunnitelmien mukaan, mutta niin sen kuuluukin mennä. Jokainen nyt-hetki näyttää teoksen uudessa - ennalta-arvaamattomassa - valossa, johon en ole voinut perusteellisista ennakkovalmisteluista huolimatta varautua.
Voi kuinka rakastan tätä pientä koipeliinia, jonka kanssa eläminen on murskannut jo vaikka kuinka monta "näin tämä hevosten sivistäminen sujuu" -kokemustani.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

3417

Jos valittavana on voitto tai viimeinen sija, luulen, että jokainen valitsee voiton. Minusta ainakin pärjääminen on kivaa, vaikkei se olekaan kaikki kaikessa. Kilpailemiseen liittyy paljon muita arvoja. Matka kohti päämäärää. Valmistautuminen. Kilpailut ovat vaniljajätski omppupiirakan päällä tai kermavaahto ja strösselit kaakaon lisänä. Valmiiksi hyvään lisätään vielä ekstraa. Aina ei saa lisukkeita. Joskus on tyydyttävä pelkkään piirakkaan tai kaakaoon - ja nekin ovat itsessään aivan herkullisia. Mutta silloin kun onnistuu saamaan lisäherkkuja, on syytä nauttia. Yksi esikuvistani, brittiläiseen esteratsastusdynastiaan kuuluva Michael Whitaker, totesi oltuaan erään Nations Cup osakilpailun paras ratsastaja: Yhtenä päivänä olet juhlittu menestyjä ja toisena tuloslistan hännillä oleva ei-kukaan. Tällaista urheilu on. Siksi onnistumisten hetkillä pitää osata iloita. Nautin tästä nyt kun voin.
Viisaita sanoja, ajatteli Viivi. Ratsastin viime viikonloppuna kuusi rataa. Kaikkien hevosten kanssa yhteistyö pelitti ja kaikki suorittivat eteen asetetut tehtävät hyväntuulisina. Saan nauttia tästä hetkestä. 
Kuva:Henriika Jokiranta