tiistai 21. helmikuuta 2017

22217

Kannattaako murehtia vanhuudesta - olen tänään nuorempi kuin tulen enää elämäni aikana olemaan.
Kannattaako vihata näkymää peilistä - tutun tuttu on syntymäsokea, eikä ole koskaan voinut katsella omaa peilikuvaansa.
Kannattaako hermostua kaupassa, kun Keso on loppu - ikäiseni kenialaisnainen ei ole koskaan päässyt maistamaan lemppariraejuustoani.
Kannattaako jäädä vatvomaan epäonnistumista valmennuksessa - vuotta nuorempi kaveri ei päässyt perheen talousvaikeuksien takia edes ratsastustunneille.
Kannattaako murahtaa tympeästi iskälle - äidilläni ei ole enää isää, jolle olla töykeä.
Kannattako ylipäätään käyttää elämäänsä ikävissä ajatuksissa vellomiseen - alakouluaikainen ihastukseni ei saanut elää edes kaksikymppiseksi.
Älä haaskaa hetkeäkään!

maanantai 20. helmikuuta 2017

20217

Kirjoittelin eilen siitä kuinka rakastan matkaani hevosten kanssa ja niitä hetkiä, joilla saan varastaa piirun verran vapaudentunnetta. Aina ei ole tuntunut tältä. Törmäsin tänään sattumalta kaksi vuotta sitten kirjoitettuun tekstiin. Vähän alkoi itkettämään. Kiitos epäonnistumisten olen saanut oppia. Halaus Viiville menneeseen tämän päivän Viiviltä: Kiitos teit oikeita valintoja 



keskiviikko 11. helmikuuta 2015


11215

Jos aina pitää kiirettä,
ei koskaan ehdi tehdä mitään.
-Pikku Myy
Kiitos vaan lapsuuden (myös aikuisuuden) sankarini Pikku Myy. Kiitos muistutuksesta. Minä olen pitänyt kiirettä. Olen kyllä tehnytkin, mutta vääriä asioita. Joskus totaalinen mähäplätsky on ainut tapa tajuta - näin ei voi jatkua. Epäonnistuminen nappaa suoritusorientoituneen neitokaiseen napakkaan pakkopaitaotteeseen ja sanoo: "Ei mennä ennen kuin näet mitä hölmöyksiä olet tehnyt ja olet tekemässä, jos jatkat tätä menoa."
Pikkuinen herrahevoseni Kaspar on ilmoitettu oripäiville. Tarkoittaa sitä, että raati syynää ratsuni turpakarvoista häntäjouhiin ja antaa lausunnon, onko hän kantakirjaan kelpaava yksilö. Kantakirjaaminen ei ollut minulle mikään juttu. Kasparistahan piti tulla ruuna eli sitä ei koskaan pitänyt tarjota kantakirjaan. Sitten tuli kuitenkin pari muuttujaa ja muutama "vain vitsiksi tarkoitettu heitto" ja kappas olin sotkenut itseni ja hevoseni sellaiseen soppaan, että heikkohermoisia hirvittää. Ei-isosta-jutusta alkoi kasvaa isOMPI JUTTU. Halusin olla enemmän ja taitavampi. Halusin, että Kaspar olisi enemmän ja taitavampi. Hankkiuduin uusille valmentajille ja uusiin tilanteisiin. Halusin imeä sienen lailla tietoa ja taitoja kokeneemmilta. Kokeilin kaikkea mitä minulle neuvottiin. Sokeasti luotin, että joku muu tietää paremmin mitä minun on tehtävä, miltä minusta pitäisi tuntua ja millaisena Kaspar tulisi esittää.
Jälkikäteen näen tyhmyyteni ja puusilmäisyyteni. Kunnianhimossani sokaistuin toimimaan täysin vasten omia periaatteitani. Unohdin olla rehellinen itselleni. Tein asioita, joita halveksin. Miksi? Siksi, että minulle sanottiin TEE TEE. Syyllinen ei ole se, joka sanoo, vaan se joka kyseenalaistamatta tekee ja kaikkein tyhmin on se, joka tekee uudestaan, vaikka huomaa ettei tämä juttu sovi minulle. Sain hyviltä valmentajilta hyviä neuvoja, joita en kenties osannut toteuttaa oikein tai ne eivät vain sopineet meille.
Tämän päivän treenit päättyivät itkuun ja epätoivoon. Pieni hevoseni hämmentyneenä kaikesta sekomelskasta, jota häneltä pyydän, etenee vain epätoivosta pomppuloikkaa. Ja minä en osaa auttaa. Itsekin yhtä epätoivoinen ja näyryytetty, kykenemätön tekemään mitää, itsetunto ja -luottamus maahan hakattuna. Kuinka olenkaan onnistunut sekoittamaan meidän molempien päät vain parissa kuukaudessa?
Yhdestä olen varma. Itseään ei saa kadottaa. Vaikka haluaa jotain todella kovasti ja on valmis tekemään kaikkensa, ei saa unohtaa kuka on. Minä haluan, että ratsastus on mukavaa ja kevyttä minulle sekä hevoselle. On yhdentekevää saanko sen näyttämään enemmälle ja paremmalle yhtenä päivänä, jos lopputulemana on jännittyneisyys ja jäykkyys. Yksi päivä parrasvaloissa on yksi vesipisara siinä hetkien meressä, jota elämme yhdessä. En halua, että yksi pisara myrkyttää koko meren.


Toiset saattavat olla tyylikkäämpiä ja komeampia, mutta eniten rakastan tätä tötterökorvaisena halinallukkana.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

19217

Itku pitkästä ilosta.
Kel onni on se onnen kätkeköön.
Melkein pelottaa kirjoittaa tulevien rivien lauseet, koska DNA:hani on kirjattu syntymässä suomalaiskansallinen murheellisuus sekä itsensä vähättely. Aion kuitenkin uhmata perimääni. Toiset päivät vain ovat sellaisia, että on pakko hymyillä - tämä päivä on yksi sellaisista. 
Molemmat pikkusuokkini olivat estetreeneissä hyvässä vireessä. Yllätimme valmentajammekin suoritustemme laadukkuudella. 
Minusta tuntuu, että olisi paljon helpompi yhtyä yhteiskunnan ilmapiiriin: kamalan paljon tekemistä, hirveä kiire, ei jaksaisi lähteä työpäivän jälkeen/räntäsateessa/väsyneenä/nälkäisenä treenaamaan, harrastaminen on ihan liian kallista jne... Mutta kun minä haluan sanoa tämä elämä on niin parasta. Olen saanut nauttia pari viikkoa Moonan kanssa huippuolosuhteista maneesilla. Minusta on ihanaa mennä tallille joka päivä. Minusta on kiva ajaa sen lisäksi 80km yhteen suuntaan ratsastaakseni vielä Kasparilla ja pikku-Kostilla. Minua melkein nolottaa olla näin onnellinen. Maailmassa tapahtuu kamalia asioita ja minä elän tässä omassa vaaleanpunaisessa pilvessäni.
Vaaleanpunainen pilveni ei ole lottovoitto tai onnellinen sattuma. Onnistumiset eivät tule pakottamalla. Olen tehnyt nöyrästi ja iloiten juttujani ja nyt saan nauttia työn makeita hedelmiä. Olavi Uusivirta on sanoittanut tunteeni minua paremmin On niin helppoo olla onnellinen [...] on niin helppoo elää nyt ja tässä Eikä minua pelota, että tämä särkyy. Varmasti tulee pettymyksen kuoppia, mutta niistä pystyy palaamaan onnistumisten tielle olemalla ahkera ja tekemällä kovasti töitä. 
On helppo nauttia tänään, kun huominen ei pelota.