perjantai 16. joulukuuta 2016

161216

Tulee aamuja, jolloin heräät soittoon, jonka sisältö on lyhykäisyydessään "voisitko olla töissä puolentunnin kuluttua?"
Tulee päiviä, jolloin kuulet, että tuttava, jonka kanssa yhteydenpito on viime vuosina rajoittunut joulukortteihin kuolee syöpään - elinikää ei lasketa enää kuukausissa, ei ehkä päivissä, vaan tunneissa.
Tulee iltoja, jolloin toteat itsellesi: "En ole tänään toiminut arvojeni mukaisesti. Kiirehdin tavatessani isoäitini - en ollut läsnä. Kirosin Halla-Perkelettä koiralle, joka riehui silkasta elämänriemusta. Iltapala sijoittui melkein huomisen puolelle kun en saanut syötyä aiemmin kunnolla. Puhellessa veljeni kanssa sanat juuttuivat kurkkuun, enkä saanut sanottua olet minulle rakas juuri tuollaisena."

Liioitellen kutsutaan nimellä paska päivä - kaunistellen melankolinen olotila. Yhtä kaikki tehokas näivettämään intohimoa. Kuinka toimia näinä päivinä, joita itse kukin meistä kohtaa ajoittain?

Pienet unelmat.

Isot unelmat ovat liian kaukaisia; eivät mahdu pienen Viivin päähän. Pienet unelmat ovat sopivia pitämään koneen käynnissä. Leivoin riisipiirakoita, jotka onnistuivat välittämään viestin äitille ja iskälle olette minulle tärkeitä. Uskalsin ilmoittautua Piia Pantsun valmennukseen. Kun Moona oli pieni kolmevuotias raakile esittelin sille Hippos-lehdestä leikattua kuvaa, jossa Piia Pantsu ratsasti Karusolla mielestäni täydellistä ravia keveänä, ryhdikkäänä ja vahvana. Kuva oli treenipäiväkirjani välissä vuosia. Tuleva valmennus on minulle pienen tytön unelman toteutuminen. Onnistuin tekemään Kasparin kanssa tänään rentoja laukannostoja viime viikkojen kiihdytysten sijaan. Illalla sain sujahtaa pitkään himoitsemiini joulumuumipussilakanoihin, jotka ostin itselleni ennakkojoululahjaksi.

Pienet unelmat ovat paloja elämän mosaiikissa - välttämättömiä osasia isommissa unelmissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!