keskiviikko 28. syyskuuta 2016

28916

Kuustoista vetelee viimeisiään. Kisakausikin alkaa olla ohi. Viime vuonna näihin aikoihin kirjoitin itselleni: vuonna 2016 haluan voittaa Moonalla pienhevosten suomenmestaruuden, voittaa Kasparilla kasvattajakilpailun sekä hypätä lainamustalla metrikymppiä. 
Yksikään tavoite ei toteutunut. En ole pettynyt. Olen oppinut, että kannattaa tavoitella enemmän, mihin uskoo kykenevänsä. Lontooksi sanovat kun tähtää kuuhun voi saavuttaa tähtiä. Olen kiitollinen kuluvasta vuodesta, vaikka oikeastaan mikään ei mennyt niin kuin suunnittelin: olen ollut itse sairaana, Moona on ollut loukkaantuneena sekä lainaratsu Kimaralla on ollut epämääräisiä vaivoja. Tiedän; olen tehnyt parhaani niillä mahdollisuuksilla, joita minulla on. Olen harjoitellut niin paljon, kuin olen pystynyt. Olen yrittänyt löytää uskon omaan tekemiseen, vaikka epävarmuus on kuiskutellut valheitaan korviini. 
Ajattelen niin, että unelmat pitää ansaita. Tässä asiassa minulla on rauha itseni kanssa. Olen tehnyt parhaani. Olen ylpeä itsestäni ja tekemisistäni. Olen kiitollinen hevosista, joilla saan ratsastaa sekä ihmisistä, jotka mahdollistavat minulle tämän elämäntavan. Olen onnellinen Moonan SM-hopeasta, Kasparin aluejoukkuemestaruuspronssista, nollaradasta derbykentällä kasvattajakilpailun finaalista, Kimaran aluemestaruudesta ja monista muista hetkistä tänä vuonna.
Tätä kirjoittaessani elän nuo hetket uudelleen. Hymy maalautuu huulille ja suolainen onnenkyynel koristaa helmenä poskeani. Haluan tätä lisää. Nyt onkin aika miettiä, mitä on tehtävä ansaitakseen ensi vuoden unelmat. Mitä on tehtävä, ollakseni tarpeeksi hyvä, jotta saan onnen matkakumppanikseni.
Kuva: Essi Kapiainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!