tiistai 9. elokuuta 2016

9816

Hiljaista on pidellyt; siihen on syynsä.
Kun minulla on vaikeaa, käytössäni on kaksi toimivaa positiivisuusbuusteria: fyysinen liike ja kirjoittaminen.
Olen elänyt juhannuksesta lähtien ei-toivotun seuralaisen kanssa,
Kipu.
En rupea erittelemään painetta kaulassa, niska- ja selkäsärkyjä, palaa kurkussa, pyörrytystä ja hengenahdistuksia. Tiedän kuulostavani terveyskeskuksessa jonottavilta mummoilta, joita kuunnellessa ajattelee "tuolla on päässä vikaa". Minusta on otettu verikoetta, olen käynyt lääkärillä, hierojalla ja osteopaatilla. Välillä koskee vähemmän, välillä enemmän. Olen varma, että minulla ei ole kaikkein alhaisin kipukynnys, mutta nyt minulta on riisuttu aseeni taistelussa pahaa oloa vastaan. Fyysinen harjoittelu on mahdotonta (olen yrittänyt useampaan kertaan lähteä vähän treenaamaan ja vaikka päätä hetkellisesti helpottaa, fyysiset oireet palaavat entistä voimakkaampina). Olen yrittänyt kirjoittaa, mutta minulla ei ole sanoja. En saa kahta sanaa peräkkäin aivosumussa. Kipu on kuin parisuhde narsistin kanssa; se vaatii huomiota... tauotta. Tunnen itseni neliraajahalvaantuneeksi. 
Tällainen kasvattaa nöyryyttä. Entiset toimintamallit ovat tehottomia. On opeteltava uusia tai hyväksyttävä vallitseva tila ja toivottava ihmettä. Minua vähänkään tuntevat tietävät, että jälkimmäinen ei ole vaihtoehto. Olen yrittänyt opetella huomaamaan ei hyvät hetket - vaan vähän paremmat hetket. Vaikka tuntuisi kuinka mustalle ja pelottavalle, siinäkin on jotain hyvää. Kun koskee ja pelottaa, ajattelen: kuolemanpelko kertoo halusta elää. Minä haluan elää.  Lisäksi arvostan tuhannesti niitä hetkiä, jolloin jaksan ratsastaa, vaikka sen jälkeen olen kuin jyrän alle jäänyt. 
Minusta on tullut empaattisempi. En voi tietää, miltä toisista tuntuu. Kuinka voisin tietää kuinka valtavat kivut terveyskeskuksen jonossa edessäni jäkättävällä mummolla mahtaa olla.
Jokaisella meillä täällä on omat ongelmamme. Minä en omalta osaltani halua lisätä toisten taakkaa. Valitsen siis hymyn, sillä havitellessa kuumaa taskulämmin on jääkylmää parempi vaihtoehto.

8 kommenttia:

  1. Sä vaan osaat valita aina oikeet sanat kun kirjotat, kiitos siitä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On ihan parasta, jos omilla ajatuksilla saa herätettyä ajatuksia muille. Sen takia, uskaltaa avata sanaista arkkuaan hieman kipeämmistäkin asioista.

      Poista
  2. Elämän tapahtumilla on usein joku merkitys jota sillä hetkellä emme ymmärrä. Toivon totisesti, että kivulle löytyy joku syy ja siihen saat myös apua. Jaksamista ja kiitos kauniista sanoista.

    VastaaPoista
  3. Voimia kivun kanssa! Ymmärrän, että on kova paikka, jos ei voi purkaa tunteita ja stressiä liikunnalla.

    Itse saman kokeneena yritän antaa käytännön vinkin (,vaikka et niitä ehkä enempää tarvitsekaan,); vesijuoksu auttaa usein tules-ongelmiin, ei kuormita niveliä ja vesi tuntuu elvyttävältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Pitääkin kokeilla.

      Poista
  4. Kovasti voimia ja jaksamista sinne! Se on kurjaa, kun se tärkein keino, josta on tottunut saamaan voimia, viedään. Siitä ja jatkuvan kivun läsnäolosta on valitettavasti myös täällä kokemusta. Toivon kovasti, että syy oireille selviää pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi! Toivottavasti sinä olet voitolla omien kipujesi kanssa!

      Poista

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!