keskiviikko 31. elokuuta 2016

31816

Hän tarraa käteesi – puristaa hieman liian lujasti - riuhtoo puoleensa.
Samaan aikaan huutaa suoraa huutoa MENE POIS!
Sitten laskeekin irti ja tönii  kauemmaksi.
Silti kiljuu TULE LÄHEMMÄS.

Luulen, että hevosesta tuntuu tuolle, kun ratsastaja samaan aikaan vetää ja puristaa, potkii ja riuhtoo. On liian helppoa touhuta hevosen selässä koko ajan jotain; luulee olevansa tehokas ja vaativa, vaikka oikeasti onkin epäselvä ja turruttava.

Herkkyys ja keveys vaativat rohkeutta olla hiljaa. Harmoniaan tarvitaan kykyä elää hetkessä. Kuullakseen on uskallettava olla hiljaa.

Tänään koin uskomattomia hetkiä. Toisten silmissä pientä ravia liian matalassa muodossa. Meille liki häiriötöntä yhteisymmärrystä, puhetta ilman sanoja, melkein telepatiaa.

Kuinka pikkuiruinenkin hetki upean hevosen kanssa pystyy kääntämään maailman tarkastelun näkökulmat uuteen uskoon ja muistuttamaan siitä, mikä oikeasti on merkityksellistä.

Voin lentää.
Tarvitsen siihen vain apua ystävältäni. Hevosilla ei ole mitään syytä juosta ja hyppiä kanssani omituisissa paikoissa. Silti ne lentävät kanssani. Järjetöntä - järjettömän hienoa.

Uskallan väittää, että olen sitoutunut hevosiini. Varmasti, olen menettänyt jotain kivoja ja mielenkiintoisia mahdollisuuksia tallilla viettämänäni aikana. Minua ei kaduta, sillä menettäminen antaa tilaa saamiselle. Saan hevosilta valtavasti. Hevoselämä on hyvin kokonaisvaltaista  ja intohimoista. Se on askellusta tunneskaalan kaikilla laidoilla. Itkua. Naurua. Rohkeutta. Pelkoa. Luottamusta. Epätoivoa. Kiihkeyttä. Levollisuutta. Minulle sitoutuminen on voimavaroja antavaa pääomaa. 


Näihin kuviin. Näihin tunteisiin. Näihin tunnelmiin. Näihin sanoihin. Näiden hevosten kanssa. Minä ja hevonen, yhdessä... tuntemuksia, jotka eivät suostu kahliutumaan sanojen raja-aitojen sisälle. Hetkiä, jotka voi vain kokea
.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!