maanantai 18. heinäkuuta 2016

18716

Olen hypännyt Moonan kanssa kymmenissä valmennuksissa.
Olemme ponnistaneet lukemattomia kertoja niin pystyjen, okserien kuin lankkujenkin yli.
En ole aina pakahtunut ylpeydestä.
En ole aina tajunnut iloita hyvistä suorituksista.

Moona on viettänyt viimeiset kymmenen kuukautta kuntoutustaukoa hyppyharjoituksista.
Viime torstaina minulla oli vaikeuksia hypätä useampia esteitä peräkkäin, koska teki mieli kiljua riemusta ja heitellä yläfemmoja tuntemattomien kanssa jokaisen ponnistuksen jälkeen.

Tauko etäännyttää tottumuksesta.

Kuinka säilyttää tauon jälkeinen herkkyys arjessa? Kuinka huomata, että "ihan hyvä" on oikeasti "VAU"?
Kuva: Tanja Simonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!