maanantai 18. heinäkuuta 2016

18716

Olen hypännyt Moonan kanssa kymmenissä valmennuksissa.
Olemme ponnistaneet lukemattomia kertoja niin pystyjen, okserien kuin lankkujenkin yli.
En ole aina pakahtunut ylpeydestä.
En ole aina tajunnut iloita hyvistä suorituksista.

Moona on viettänyt viimeiset kymmenen kuukautta kuntoutustaukoa hyppyharjoituksista.
Viime torstaina minulla oli vaikeuksia hypätä useampia esteitä peräkkäin, koska teki mieli kiljua riemusta ja heitellä yläfemmoja tuntemattomien kanssa jokaisen ponnistuksen jälkeen.

Tauko etäännyttää tottumuksesta.

Kuinka säilyttää tauon jälkeinen herkkyys arjessa? Kuinka huomata, että "ihan hyvä" on oikeasti "VAU"?
Kuva: Tanja Simonen

torstai 7. heinäkuuta 2016

7716

Ensiksi on todettava - tiedän, että äitienpäivää vietetään toukokuussa ja kyllä, tiedän nyt eletään heinäkuuta. Tänään ei ole äitienpäivä.
Haluan silti kirjoittaa muutaman sanan äidistä. Välillä pelleilen ja höpöttelen siitä kuinka äiti on hätäinen sählääjä. Tottahan nuo määreet ovat, mutta oikeasti äiti edustaa minulle aivan toisenlaisia asioita. Äiti on syypää siihen, millaiset arvot minulla on ja ennen kaikkea miten suhtaudun hevosiin ja kilpailemiseen. Olen oppinut nöyrän työn korvaamattomuuden ja positiivisuuden ja ystävällisyyden voiman. Äiti  on kasvattanut minusta ratsastajan ja kannustanut minua tavoittelemaan parastani. Äiti on tartuttanut minuun intohimoisen suhtautumisen urheiluun. 
Minua on aina kannustettu katsomaan eteenpäin. Vaikka mokia sattuisi, ei haittaa - ensi kerralla sitten.