lauantai 23. huhtikuuta 2016

23416

Hiulasin Kasparin kanssa yhdeksättätoista kertaa kolmea toispuoleisesti korotettua laukkapuomia. Olin jalkautunut, nostanut puomin takaisin korokkeelle ja könynnyt takaisin satulaan viisitoista kertaa treenin aikana. On sanomattakin selvää nopeat jalat eivät ole junnuhevoseni vahvuus. Asiaan perehtymätön olisi saattanut nähdä tilanteen turhauttavana, jopa epäonnistumisina. 
Minä kävelin pikkuhevoseni kanssa kentältä kotiin hymy loistavampana kuin legendaarinen naantalin aurinko. Olin malttanut olla painostamatta treenikaveriani liikaa. Junnu oli saanut tehdä rauhassa virheitä -tiputella puomeja, ryntäillä päin puomeja, kompastua puomeihin. Lapsihevonen oli myös ottanut onkeensa. Sain lopettaa suoritukseen ilman kolinaa. Tiedän, että tämä harkka vie meitä oikeaan suuntaan. 
Emme ole vielä kovin taitavia, mutta tiedän mihin suuntaan olemme menossa ja se suunta on oikea. Olen onnellinen, että olen opetellut rakastamaan matkaa. Olen kiitollinen, että olen antanut itselleni luvan nauttia keskeneräisestä.
On vapauttavaa nähdä huomisen rauha tämän päivän myrskyssä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!