lauantai 23. huhtikuuta 2016

23416

Hiulasin Kasparin kanssa yhdeksättätoista kertaa kolmea toispuoleisesti korotettua laukkapuomia. Olin jalkautunut, nostanut puomin takaisin korokkeelle ja könynnyt takaisin satulaan viisitoista kertaa treenin aikana. On sanomattakin selvää nopeat jalat eivät ole junnuhevoseni vahvuus. Asiaan perehtymätön olisi saattanut nähdä tilanteen turhauttavana, jopa epäonnistumisina. 
Minä kävelin pikkuhevoseni kanssa kentältä kotiin hymy loistavampana kuin legendaarinen naantalin aurinko. Olin malttanut olla painostamatta treenikaveriani liikaa. Junnu oli saanut tehdä rauhassa virheitä -tiputella puomeja, ryntäillä päin puomeja, kompastua puomeihin. Lapsihevonen oli myös ottanut onkeensa. Sain lopettaa suoritukseen ilman kolinaa. Tiedän, että tämä harkka vie meitä oikeaan suuntaan. 
Emme ole vielä kovin taitavia, mutta tiedän mihin suuntaan olemme menossa ja se suunta on oikea. Olen onnellinen, että olen opetellut rakastamaan matkaa. Olen kiitollinen, että olen antanut itselleni luvan nauttia keskeneräisestä.
On vapauttavaa nähdä huomisen rauha tämän päivän myrskyssä.

perjantai 15. huhtikuuta 2016

15416

Maaliskuussa 2014 hallimestaruuksissa Moona kieltäytyi ylittämästä vesimattoa. Olimme aimmin treenanneet mattoa useita kertoja. Samana talvena Moona tunsi itsensä ahdistuneeksi ja kesken valmennuksen kieltäytyi liki totaalisesti ylittämästä vesimattoa. 
Yleensä Moona epävarmuuksistaan ja kiihtymisestään huolimatta ylittää pyynnöstäni kaiken ja kulkee perässäni minne tahansa. Nämä tilanteet olivat hämmentäviä ja ikäviä. Inhosin laittaa Moonan pahaan paikkaan. 
Yllä mainittujen tapahtumien jälkeen on tapahtunut kaikenlaista. Olen askarrellut sinisestä telttapatjasta vesimattoja. Kätevä groomini (lue äiti) teki minulle sinisestä pressusta ihan oikean vesimaton ja kyllä myö tytöt ollaan hypitty sen maton yli. Sininen pressu on raahattu kentälle valehtelematta yhdeksään estetreeniin kymmenestä viimeisen vuoden aikana. Viime kesänä Moona suostui ylittämään veden (myös pienhevosten mestaruuksien finaalissa), mutta suoriutuakseen veden ylittämisestä Moona kiihtyy hyvin paljon ja jännittyy silminnähden. 
Tällä viikolla hyppäsimme Moonan kanssa toista kertaa puolivuotisen kuntoutusjakson jälkeen. Raahasimme kentälle vesimattomme. Edellisellä hyppykerralla Moona oli liki hallitsemattoman hulvaton intoillessaan ensimmäisistä hypyistä pitkän tauon jälkeen. Nyt Moona oli epätavallisen kuuliainen ja rauhallinen. Lähestyimme kolme kertaa neljäkymmentäsenttistä estettä, jonka alla oli vesimatto. Laukka oli rentoa, mutta terävää ja rytmikästä. Mikään hevosessani ei muuttunut lähestymisen, hypyn tai sen jälkeisen laukan aikana. 
Tätä elämä on parhaimmillaan hevosten kanssa. Minuun luotettiin niin paljon, että entinen "hengenvaara" oli minun seurassani kuin vettä vaan.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

6416

Muistan edelleen viime joulukuun. Pelkäsin toipuuko Moona koskaan enää ratsuksi. Maksan kirkollisveroa, mutta suhdettani kristinuskoon kuvannee parhaiten käsite - tapauskovainen. Silloin kuitenkin rukoilin. 
Saisinpa vielä hypätä Moonan kanssa.
Eilen kaivoin katoksesta kolme puomia ja asettelin ne kentänreunan lumivallille. Voimme lähestyä kolmenkymmenen senttimetrin korkuisia "esteitä" ainoastaan viiden metrin etäisyydeltä. Tämä siksi, ettei Moona ehdi innostuksissaan kiihdyttää aivan liian nopeaan laukkaan. Kolme terävää hieman tavanomaista laukka-askelta laajempaa ponnistusta. Yhteensä neljä kertaa. Kaksi molemmista suunnista tasapuolisuuden nimissä. Jokaisen sarjan jälkeen vinku ja pukki merkkinä tekemisen riemusta. Pysähdys ennen aitaa. Pala ruisleipää kiitokseksi. 
Hetkeä myöhemmin Moona seisoo katoksen vieressä ohjat pyykkinarujen lailla löysällä roikkuen. Minä raahaan puomit takaisin paikalleen. Itkettää. Olemme molemmat umpiruosteessa ja rytmittömiä. Silti vuodatan kyyneleitä onnesta. Kiitollisuus siitä, että toiveisiini on vastattu tuntuu pakahduttavalta.