tiistai 2. kesäkuuta 2015

2615

Minä olen kontrollifriikki. Oloni on turvallinen, kun tunnen, että minulla on kaikki hallinnassa. Jos saisin valita, haluisin, että kaikki minussa olisi sliipattua, siistiä ja virheetöntä.
Palataanpa utopiamaailmasta todellisuuteen. 100% on mahdollista vain teoriassa. Täydellisyys on mahdottomuus, mutta liikkuminen yhä lähemmäs sitä kohti on mahdollista. Tämän asian hyväksymistä olen joutunut opettelemaan monet raskaat oppitunnit elämänkoulussa.
Olen pelännyt epäonnistumisia - enemmän kuin pimeää, korkeita paikkoja tai sammakoita - yhteensä. Olen jättänyt tekemättä asioita, koska en ole mielestäni ollut tarpeeksi hyvä. Olen myös saanut oppia, että saavuttaakseen haluamiaan asioita on nöyrryttävä. Aloittaakseen matkan on myönnyttävä sanomaan olen alussa. Jos ei siedä alun keskeneräisyyttä, ei voi saavuttaa loppua - jokaisen matkan on alettava jostain.
Minkä tahansa matkan (niin henkisen kuin fyysisen) aloittaminen vaatii rohkeutta tutustua itseensä. On opeteltava tuntemaan itsensä. Itsensä tutkiskelu ja tunteminen eivät ole aina niin kivoja juttuja. Kaikki minussa ei ole yksistään mukavaa, kivaa ja miellyttävää. Tässä kohtaa tullaan siihen, missä kysytään asennetta. Kuinka suhtaudun omiin kipukohtiini? Onko minulla voimavaroja muuttaa itseäni ja onko minulla toisaalta avoimuutta hyväksyä ne virheet itsessäni, joille en mahda mitään?
Minusta tuntuu, että olen pyöritellyt näitä asioita mielessäni kamalan pitkään ja silti olen niiden kanssa vasta alussa. Jotain olen kuitenkin oppinut. Olen löytänyt juttuja, joita tiedän haluavani noudattaa. Arvostan aitoutta, intohimoa ja positiivisuutta. Uskollisuus arvostamilleni periaatteille, tekee minusta liki haavoittumattoman. Vaikka tekemiseni nyt näyttäisi vieraiden silmissä epätoivoiselta räpeltämiseltä, tiedän, että uskollisuus omille arvoille palkitaan. Toimiessani tänäänkin periaatteitteni mukaisesti, olen jo nyt se kympin tyttö, vaikka olenkin vasta matkalla.

2 kommenttia:

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!