tiistai 30. kesäkuuta 2015

30615

Osaat tunnistaa ruusujen huumaavan tuoksun. Tiedät mille tuoksuu juuri uunista otettu korvapuusti. Osaamme nimetä tuoksuja lukemattomille eri asioille. Mille tuoksuu onnellisuus? Onko onnellisuudella tuoksua?
Minun onnellisuuteni on juuri paalatussa heinässä, hieman hionneessa hevosessa, uusien suitsien hienostuneessa nahassa...
Minun onnellisuudellani on tuoksu.
 

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

21615

Mikä tuo elämääsi negatiivisia ajatuksia? Mikä saa pinnan kiristymään?
Just nyt tätä ärsyttäisi, ettei ole kesälomaa. Sitten inhottaa, että kaupassa oli lempijugurtti loppu. Harmittaa, että Moona oli särkenyt taas ruokakipponsa. Ahdistaa, koska 99% vaatteistani näyttää tyhmältä päälläni. 
Kukaan ei selviä elämästä ilman näitä arkisia pikku vastoinkäymisiä. Minä huomaan itsestäni todella huolestuttavan piirteen: jään vatvomaan näitä pikkujuttuja ihan liikaa.
Entä sitten kun tuttava saa syöpädiagnoosin? Läheinen ystävä on autokolarissa? Sukulaisperheen naapuri tappaa itsensä? Luokkakaveri löydetään hukkuneena?
Elämässä on koettelemuksia ja koettelemuksia. Kesälomattomuus on aika kevyttä hukkumisen rinnalla. Viisi kiloa painoa sinne tai tänne ei tule mieleen silloin kun kuulee sairastavansa syöpää.
Kuinka sitä osaisi olla niin avarakatseinen, että ei muuttuisi arjessa pikkumaiseksi lempijugurtin loppumisesta ärsyyntyväksi. Että eläisi joka päivä kiitollisena ja välittämättä pikkuhankaluuksista, kuin suuressa kamppailussa taistellut.

tiistai 16. kesäkuuta 2015

16615

Minä olin se lapsi, joka itki välitunnin lopussa, jos sattui kuuluumaan hävinneeseen jalkapallojoukkueeseen. Jo viisivuotiaana Hippo-hiihdoissa pystyin hiihtämään itseni tajunnan rajamaille, koska halusin voittaa. Teini-ikäisenä hävityn seiväskisan jälkeen lentelivät niin välineet kuin kirosanatkin.Vanhemmiten olen, sanotaanko vaikka, hieman järkevöitynyt. Pystyn kontrolloimaan mieltäni. Nykyään minun elämässäni on muita arvoja kuin voittaminen. Jos laskee nopeuden 200 kilometristä tunnissa 160 kilometriin tunnissa, menee silti aika haipakkaa.Voittamisenpalon seestymisestä huolimatta, olen edelleen varsin kunnianhimoinen.
Rauhoittuminen johtuu hevosista. Niiden kanssa kilpaileminen on toisenlaista. Nuorempana en ymmärtänyt tätä. Olen kymmenet ellei sadat kerrat löytänyt itseni samasta epäonnistumisen montusta. Olen kulkenut kivikkoisen polun ennen kuin oivalsin, että ratsastus on A. enemmän paritanssia kuin yksilöurheilua ja B. enemmän henkistä kuin fyysistä valmentautumista.
Hevosten kanssa tärkeämpää on tulla maaliin hymyssä kuin voittajana. Minä en halua ulosmitata hevosistani kaikkea. Ne eivät olet lenkkarit, jotka juostaan rikkipuhki.
Hevoset eivät ole minulle urheiluväline, vaan ystävä.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

15615

Kaikki eivät voi olla suosikkeja. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kakkonen olisi huono. Moona on minun ensimmäiseni. Erityinen. Kaikenlainen neutraali suhtautuminen häneen on minulle mahdotonta.
Tasan viisi vuotta sitten syntyi pikkuveli. Toivoin urheilullista, suurta tammaa, jolla on paljon merkkejä. Sain pienen merkittömän maitokahvinvärisen orin. Kaspar ei ole koskaan minulle samanlainen kuin Moona. Minulla on ollut huono-omatunto siitä mille minusta tuntuu. Olenko huono ihminen, jos toinen on toista tärkeämpi? Luulen, että tämä on inhimillistä. Olen oppinut rakastamaan molempia omalla tavallaan. Olen opetellut elämään pienen ja ujon rääpäleen kanssa. Vieläkin unohdan välillä, että tämän kanssa ei sännätä uusiin juttuihin suin päin sotalauluja hoilaten (näin toimimme Moonan kanssa). Mutta olen oppinut toisenlaista elämää. Viidessä vuodessa olemme opetelleet toisiamme ja meillä synkkaa jo ihan kivasti. Tänään en voi kuin hämmästellä missä vaiheessa minun pienestä rimppanasta on kasvanut urheilullinen teinipoika.  
Hyvää viisivuotispäivää pikkuiseni!

 

lauantai 13. kesäkuuta 2015

13615

Kuinka helppoa on syyttää olosuhteita? Miten vaivatonta on sysätä ongelmien alkulähde muiden vastuulle?
Nykyinen työni ei ole minulle erityisen mieleistä. Teen sitä, koska saan siitä rahaa. Tosin palkkakin on varsin mitätön. Työpäivien jälkeen olen kovin usein niin kiukkuinen ja väsynyt, etten välittäisi tehdä mitään. Olen syöttänyt itselleni mantraa: Tämä on väliaikaista. Kunhan vaan selviät päivästä toiseen, tämä loppuu kyllä. Siedä pahaa oloa.
Nyt olen ajatellut vähän uudestaan. Luulen, että sitkun pitäis olla nytku. Entä jos väliaikainen muuttuu kokoaikaiseksi. Olen ihan itse vastuussa omasta onnellisuudestani. En voi vyöryttää syytä muille. En työlle. En olosuhteille. En kiireelle. En toisille ihmisille. Minä itse päätään, onko minulla mahdollisuuksia vai vaikeuksia. Onnellisuudessa on pitkälti kyse katseen suuntaamisesta...
Onnellisuutta on oma heppanen.

torstai 11. kesäkuuta 2015

11615

Tänään en ehtinyt meikata töihin. Päälle valikoituivat eiliset vaatteet. En joutanut valita puhtaita. Miksi minulla on kiire, vaikka työpäivä alkaa vasta kello 12?
Ajantajuni katosi kuin pisara mereen. Voisin opetella loputtomiin tätä kieltä näihin sanakokeisiin. Minulle ei riitä, että osaan keskustella hevoseni kanssa. Haluan oppia kielen, jossa kuiskaus riittää. Sitä minä tein tänäänkin - opettelin supattelua.
 

tiistai 9. kesäkuuta 2015

9615

Jos valittavana on voitto tai viimeinen sija, luulen, että jokainen valitsee voiton. Minusta ainakin pärjääminen on kivaa, vaikkei se olekaan kaikki kaikessa. Kilpailemiseen liittyy paljon muita arvoja. Matka kohti päämäärää. Valmistautuminen. Kilpailut ovat vaniljajätski omppupiirakan päällä tai kermavaahto ja strösselit kaakaon lisänä. Valmiiksi hyvään lisätään vielä ekstraa. Aina ei saa lisukkeita. Joskus on tyydyttävä pelkkään piirakkaan tai kaakaoon - ja nekin ovat itsessään aivan herkullisia. Mutta silloin kun onnistuu saamaan lisäherkkuja, on syytä nauttia. Yksi esikuvistani, brittiläiseen esteratsastusdynastiaan kuuluva Michael Whitaker, oli äskettäin ratsastetun Nations Cup osakilpailun paras ratsastaja. Mies totesi superonnistuneen kisapäivänsä jälkeen: Yhtenä päivänä olet juhlittu menestyjä ja toisena tuloslistan hännillä oleva ei-kukaan. Tällaista urheilu on. Siksi onnistumisten hetkillä pitää osata iloita. Nautin tästä nyt kun voin.
Viisaita sanoja, ajatteli Viivi. Ratsastin viime viikonloppuna viisi onnistunutta rataa. Lauantaina Kasparilla kouluratsastuskilpailuissa. Sunnuntaina Moonalla ja kahdella mukavalla lainahevosella esteratsastuskilpailuissa. Kaikkien hevosten kanssa yhteistyö pelitti ja kaikki suorittivat eteen asetetut tehtävät hyväntuulisina. Saan nauttia tästä hetkestä. 

Kuva: Katariina Nenonen


Kuva: äiti


Kuva: Katariina Nenonen


Kuva: Katariina Nenonen

tiistai 2. kesäkuuta 2015

2615

Minä olen kontrollifriikki. Oloni on turvallinen, kun tunnen, että minulla on kaikki hallinnassa. Jos saisin valita, haluisin, että kaikki minussa olisi sliipattua, siistiä ja virheetöntä.
Palataanpa utopiamaailmasta todellisuuteen. 100% on mahdollista vain teoriassa. Täydellisyys on mahdottomuus, mutta liikkuminen yhä lähemmäs sitä kohti on mahdollista. Tämän asian hyväksymistä olen joutunut opettelemaan monet raskaat oppitunnit elämänkoulussa.
Olen pelännyt epäonnistumisia - enemmän kuin pimeää, korkeita paikkoja tai sammakoita - yhteensä. Olen jättänyt tekemättä asioita, koska en ole mielestäni ollut tarpeeksi hyvä. Olen myös saanut oppia, että saavuttaakseen haluamiaan asioita on nöyrryttävä. Aloittaakseen matkan on myönnyttävä sanomaan olen alussa. Jos ei siedä alun keskeneräisyyttä, ei voi saavuttaa loppua - jokaisen matkan on alettava jostain.
Minkä tahansa matkan (niin henkisen kuin fyysisen) aloittaminen vaatii rohkeutta tutustua itseensä. On opeteltava tuntemaan itsensä. Itsensä tutkiskelu ja tunteminen eivät ole aina niin kivoja juttuja. Kaikki minussa ei ole yksistään mukavaa, kivaa ja miellyttävää. Tässä kohtaa tullaan siihen, missä kysytään asennetta. Kuinka suhtaudun omiin kipukohtiini? Onko minulla voimavaroja muuttaa itseäni ja onko minulla toisaalta avoimuutta hyväksyä ne virheet itsessäni, joille en mahda mitään?
Minusta tuntuu, että olen pyöritellyt näitä asioita mielessäni kamalan pitkään ja silti olen niiden kanssa vasta alussa. Jotain olen kuitenkin oppinut. Olen löytänyt juttuja, joita tiedän haluavani noudattaa. Arvostan aitoutta, intohimoa ja positiivisuutta. Uskollisuus arvostamilleni periaatteille, tekee minusta liki haavoittumattoman. Vaikka tekemiseni nyt näyttäisi vieraiden silmissä epätoivoiselta räpeltämiseltä, tiedän, että uskollisuus omille arvoille palkitaan. Toimiessani tänäänkin periaatteitteni mukaisesti, olen jo nyt se kympin tyttö, vaikka olenkin vasta matkalla.