maanantai 18. toukokuuta 2015

18515

On kummallista, kuinka helppoa on jäädä piehtaroimaan vastoinkäymisiin. On järkyttävää tajuta oma typeryytensä. Minulle on tapahtunut mahtavia asioita. Pääsin Moonan kanssa hyppäämään valmentajan silmän alle ensimmäistä kertaa sairauden jälkeen. Moonan riehakas into hyppäämistä kohtaan saa minut hymyilemään vieläkin. Helatorstaina ratsastin 2-tason kisoissa neljä hyvää rataa mukavien hevosten kanssa. Yhteispeli kivojen hevosten kanssa tuntuu onnellisen lämpimältä edelleen. Viikonlopun aikana suoritin ennalta jännittämäni personal trainer -näyttökokeet erinomaisin arvosanoin ja voin nyt tituleerata itseäni PT:ksi. Olin kovin ylpeä itsestäni.
Tänään sain tekstiviestin, että minua ei oltu valittu työpaikkaan, jonka työhaastatteluun olin valikoitunut 50 hakijan joukosta. Vaikka ymmärrän, että pelkästään haastatteluun pääseminen minun vähäisellä työkokemuksellani oli hieno juttu, tuntuu minusta musertavalle. Tajuan, että minulla ei ole mitään syytä potkia itseäni päähän. Joku minua sopivampi valittiin. Tein parhaani. Niin yksinkertaista se on. Ongelmana on: järkeily eí auta tunteisiin. Pisara negatiivisuutta voi myrkyttää saavillisen positiivisuutta.
Olen antanut itselleni luvan rypeä hetkisen riittämättömyyden ja epäonnistumisen suossa. Hetkisen jälkeen peseydyn, vaihdan vaatteet ja maalaan hymyn kasvoilleni. Huonoja juttuja sattuu, mutta niistä kannattaa jatkaa toiseen suuntaan.
Balanssin säilyttämiseksi kuvituksena hyvis-juttuja. Rakkahin Moona <3 kuva: Riina Laulajainen
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!