tiistai 12. toukokuuta 2015

12515

Jos kaikkialla tuntuu olevan väärässä paikassa, missä on kotonaan? Kuljen alati tuuli hiuksissani. Olen aina menossa milloin mihinkin. Sen lisäksi, että liikun fyysisesti paikasta toiseen, henkisesti soudan ja huopaan  itseluottamuksen ja täydellisen epätoivon väliä. Olen havahtunut näkemään, että harjoittamani kipittäminen paikasta toiseen on usein pakoa itsestä. Ollessani kiireinen menemään en ehdi ajatella mitä minä olen ja mitä minä todella haluan. Vauhti ja sen luoma illuusio on turvallinen tekosyy olla huomaamatta sotkuisia mielensopukoita.

Kasvoni kertovat harvoin epävarmuudesta ja peloista. Hymy on turvallinen suoja. Haluan huolehtia ensin kaikista muista. Minulla on kultaisennoutajansyndrooma; heilutan häntääni ja haluan toisten parasta, vaikka itse olisin kuolemanheikko. Maailmassa on ihan tarpeeksi pahaa ja ahdistavaa, siksi en halua tuoda sitä kenenkään elämään tippaakaan lisää. Tilanne on kiero: haluaisin olla rehellinen ja aito. Haluan tuoda ainoastaan iloa kanssaihmisille. Entä jos näitä tavoitteita ei voi toteuttaa yhtä aikaa? Vaikka tarkoitan hyvää jakaessani hyvää, teenkö samalla hallaa jollekin muulle - itselleni? Olen heräillyt ajatukseen: jos ajattelen aina ensin kaikkien muiden etua, kuka minun puoliani pitää, jos en minä itse?

Minä uskon, että asiat eivät muutu, jos niitä ei muuta itse. Kukaan ei tule koskaan hopealautasella tuomaan minulle onnellisuutta,  menestystä ja kaikenlaista muuta hyvää. On turhaa vain odottaa. Uskon, että hymy muuttuu aidoksi, kun jaksaa vain hymyillä. Uskon, että työ muuttuu tuloksiksi, kun jaksaa tehdä myös niinäkin päivinä, kun tuntuu pahalle. Polkua on helpompi kulkea hymyillen ja rakastaen. Hymy ei tule aina itsestään, mutta jos ei yritä ei se tule ollenkaan. Minä haluan olla omaa valoani loistava aurinko, en kalpea toisten valoa lainaava kuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!