keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

15415

Neljätoistavuotiaana luulin, että elämästään on rakennettava etukäteen tarkka suunnitelma; pohjapiirros, jonka toteutuksessa ei ole neuvotteluvaraa. Ysiluokkalaisena olin päättänyt, että hyppään seivästä olympiakisoissa Lontoossa vuonna 2012.
En hypännyt.
Parikymppisenä olisin halunnut hävitä tomuna tuuleen. Kadota katseilta. Muuttua olemattomaksi. Olin varma, että saan kuoletettua oman elämäni nälkiintymisellä parissa vuodessa.
Olin väärässä taas.
Onneksi.
Elämäänsä voi suunnitella, mutta yksi vain on varmaa.
Suunnitelmat muuttuvat. Elämä muuttuu. Me muutumme.
Vaikka Spice Girls oli minusta parasta ikinä ollessani seitsemän, ei ole väärin, että nyt tykkään fiilistellä Coldplayta.
Suunnitelmien muuttaminen vaatii aina luopumista vanhoista toimintatavoista. Lasi on tyhjennettävä ennen uudelleen täyttämistä. Pelko kuuluu asiaan, kun siirrytään ennalta tutkimattomille alueille. Rohkeutta on mennä sinne pystypäin pelon läsnäolosta huolimatta. Muutos suunnitelmissa ei ole yksiselitteisesti epäonnistumista. Menneisyyden arvostamisen ei saisi antaa kahlita itseä. Olisi hienoa oppia nauttimaan tästä hetkestä tällaisena, vaikkei se olisikaan ihan suunnitelmien mukainen.
 

4 kommenttia:

  1. hieno teksti taas. arvostan siun ajatuksia!

    VastaaPoista
  2. Sama! Sulla on hyviä ajatuksia ja kirjoitat taitavasti :)

    VastaaPoista

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!