keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

1415

Soitin hätäpäissäni hevossairaalan päivystykseen. Nyt sillä on takajalka vuohisen alta paksuna ja oikean puolen kaviot kuumana. Sanoivat seuraile jalkojen tilannetta, mutta ei luultavasti johdu suoliston tulehduksesta. Sanoin ei edelleenkään syö oikein mitään, enkö voisi yrittäää tarjota jotain muuta kuin heinää. Sanoivat tarjoa ihan mikä vain kelpaisi, mutta muista kohtuus.
En kokeillut kaikkea, mutta melkein. Ostin mansikka-lime siideriäkin. Tosin niitä tarvitsin ainoastaan pullojen takia. (Lääkkeiden pakkosyöttäminen sujuu helpommin pitkäkaulaisesta siideripullosta kuin tavallisesta limupullosta). Siiderit sai muuten pikkuveli, joka melkein juoksi Simpeleeltä Torsansaloon 12 kilometriä kuullessaan, että aion kaataa "turhat" siiderit maahan.
 
Sitten kokeiltiin sokerintuotannosta ylijäävää melassileikettä ja simsalabim kaikki alkoi kääntyä paremmaksi. Ei Moona vieläkään hotki ruokiaan, mutta askel parempaan suuntaan on otettu.
Siinä missä Moona on ottanut yhden pikku poninaskeleen kohti terveyttä, olen minä kipittänyt satoja askelia pakoon ahditusta juosten. Olen ollut liki koko talven juoksematta. Tauko loppui sinä iltana ja yönä, kun Moona oli matkalla sairaalaan. En voinut vain olla. Moonan hyväksi en voinut tehdä mitään. Oli pakko tehdä jotain. Minä juoksin tai rehellisyyden nimissä hölkkäsin. On kenties lapsellista, ettei minulla ole parempia toimintamalleja ratkaista ongelmia. Toisaalta, mitä väliä, jos tämä toimii. Vaikkei yksikään juoksemani askel paranna Moonan oloa, ovat ne arvokkaita viedessään minua askel askeleelta kauemmaksi ahdistuksestani.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!