tiistai 17. maaliskuuta 2015

17315

Luin maanantaina Iltalehden nettisivuilta uutisen walesiläisestä Rion olympialaisiin tähdänneestä judokasta, jolla oli tammikuussa löydetty aggressiivinen syöpäkasvain aivoista. Lääkärin antama eliniänodote: maksimissaan kolme vuotta. Järkyttävän uutisen kuultuaan Jamie McDonald oli tehnyt listan asioista, jotka hän haluaisi toteuttaa ennen kuolemaansa. Tuolla listalla olivat matka Australiaan, harjoitteleminen judon päämajassa Kodokan dojossa Japanissa, sinivalaan näkeminen sekä Revontulten näkeminen.

Tänä iltana minua väsytti ja kehtuutti. Pitkällisten neuvottelujen jälkeen ylipuhuin itseni ulkoilemaan. Ajattelin edes hieman käveleskellä ulkona. Alkukankeuden jälkeen jalkani eivät malttaneet kävellä, oli pakko hölkätä. Hölkkäilin pitkin Torsansalon harjuja. Silloin näin taivaan tanssivan smaragdinvihreissä diskovaloissa. Huikaisevan kauniit tulet leimusivat henkeäsalpaavissa väreissä.

Kuinka onnekas olenkaan? Tavallisena tiistai-iltana minä saan kokea jotain, mikä on toiselle ihmiselle yksi suurimmista haaveista - liki ihme.
Ihmeitä tapahtuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!