maanantai 16. maaliskuuta 2015

16315

Eilen avasin Moonan kanssa kilpailukauden 2015.
Kuinka aika meneekään nopeasti?
Tämä on kuudes vuosi aluekilpailuja tai niin kuin nykyään kuuluu sanoa 2-tason kilpailuja.
Suomen Ratsastajainliiton kilpailupalvelu löytää näiltä vuosilta 36 starttia.
Edellä mainittujen lisäksi olen kiertänyt Moonan kanssa erilaisia enemmän tai vähemmän virallisia harjoitus- ja seurakilpailuja jo kaksi vuotta aiemmin.
Muutama kilometri on taitettu taivalta - niin Moona radalla kuin matkalla heppa-auton kyydissä.

Ajoittain on hyvä kyseenalaistaa, miksi teen tätä. Eikö tämä ole jo vähän nähty?

Ensinnäkin hevoset eivät ole mopoja - kerran suoritettu onnistunut rata tietyllä tasolla ei tarkoita sitä, että se onnistuu seuraavalla kerralla. Jokainen rata, jokainen tilanne on aina erilainen. Koskaan ei voi mennä vanhalla kaavalla. Aina tulee uusia ennalta-arvaamattomia muuttujia. Kokemus helpottaa, mutta ei tee kaikkivoipaiseksi. Tässäkään lajissa ei tulla ikinä valmiiksi.

Sitten on tuo kultainen hevonen. Joka elämänsä startissa järjestysluvulla 37 etenee ajoittain holtitonta ilopukkilaukkaa silkasta riemusta. Hevonen, joka silminnähden tyytyväisenä seisoo palkintojenjaossa sinivalkoinen ruusuke satulassaan yhdeksättätoista kertaa (vieläkään hän ei suvaitse palkintoa laitettavan suitsiinsa). Emme me ole nähneet kaikkea, mutta aika paljon ja silti hymyilemme toistemme lapselliselle riehakkuudelle kilpailuissa yhä uudestaan ja uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!