keskiviikko 18. helmikuuta 2015

18215



Tulkaa tytöt takaisin ja olkaa niin kuin ennenkin,
pankaa meikit menemään tai kuolen ikävään,


tulkaa tytöt takaisin ja olkaa niin kuin ennenkin
olkaa niin kuin ootte vaan me kaikki teitä kaivataan


Se mikä kasvoistanne tänään kuvastuu
on rahamiesten toive joka toteutuu


kun mainosvalot loistaa
ne kriittisyyttä poistaa ja ihmisyyttä soistaa
ja todelliset arvot hukuttaa

Nää missit, mannekiinit roskalehdistön


kun täyttää aivokoppaan jääneen tyhjiön
näin määrää ajan hengen eikä niin kuin ennen
tuu tyttösestä nainen, viehättävä, tasapainoinen
Tapani Kansa: Tulkaa tytöt takaisin

No niin, varoituksen sananen alkuun; luvassa hieman paatoksellista tilitystä. Minä olen ollut poikatyttö. Vaikka biologisesti olen isosisko, on minua luultu liki täysi-ikäiseksi asti Aten kaksoisveljeksi. Lempivärini oli aina joko sininen tai vihreä. Tykkäsin kakarana kiipeillä puissa, potkia jalkapalloa ja pelata pleikkarilla Crash Bandycootia. Aikuisena olen oppinut rakastamaan tyttömäistä blingblingiä. Varmasti jokaisen nuoren aikuisen elämään mahtuu ajanjakso, jolloin etsitään omaa itseä. Tähän liittyy kiinteästi ulkoisen habituksen muovailu. Minun elämääni on kuulunut niin minihameita, pinkkiä kuin teatterimaskia muistuttavaa meikkiä.
Kuitenkin, viime aikoina minusta on tullut kamalan kriittinen näissä ehostusasioissa. En tuomitse irtoripsiä ja hiuslisäkkeitä. Ammattimaisesti laitettuina ne saavat kantajansa näyttämään tyrmäävältä. Mutta tarvitseeko jokaisen Liisan, Hannan tai Viivin näyttää Miss Universumilta, Jennifer Lopezilta tai Olivia Palermolta? Kun olin teini-ikäinen, olin kyllä nähnyt millaiset ripsenpidennykset ovat, mutta en tuntenut ketään, jolla sellaiset olisivat. Tänään pystyn luettelemaan listan tuttaviani, joilla on pidennykset ja näitä naisia (tyttöjä) on niin yläkouluikäisissä kuin kuusikymppisissäkin. Entisestä erikoisuudesta on tullut liki normi. Hitusen liioitellen uskallan todeta: nykyään tavallisen kaunis vaatii pidennykset ripsiin sekä hiuksiin plus tietenkin huolellisen meikkauksen. Eilisen pyntätty on tämän päivän tavallinen ja eilisen tavallisesta on tullut huolittelematon.
 
Älä ymmärrä minua väärin. En ole ulkonäkökeskustelun absolutisti. Ehostaminen ei ole saatanasta. En vaadi meikkejä (enkä kepua) pois maitokaupasta. Tykkään laittautua, joskus. Mutta omalta osaltani en halua olla nostamassa tavallisuuden kriteeristöä suunnattoman korkealle. Minun ei tarvitse näyttää yhtään enempää kauneusihanteidenmukaisemmalle mitä olen.
Näihin aatoksiin minut siivitti (niin kuin varmaan alun lyriikoista nokkelimmat osasivat arvata) Tapani Kansa, joka jo vuonna 1978 tiesi mistä lauloi.
Ihanaa helmikuista päivää sinulle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!