lauantai 14. helmikuuta 2015

201815

Tiedän äitiydestä yhtä paljon kuin kumiankka lumilautailusta. Saan neliraajahalvauksen, jos minun pitäisi pidellä ihmislasta sylissäni. Minulla ei ole minkäänlaista biologista kelloa, joka omantunnon äänenä soittaisi lisääntymishalujeni herättämiseksi. Luokkakavereillani on lapsia - useampia ja se kuulostaa minusta hämmentävälle. Hämmentävälle siksi, että en osaa kuvitella itseäni heidän paikalleen, vaikka iän puolesta se olisi mahdollista. He ovat vanhempia ja minä olen tälläinen vastuuton huithapeli. 
Siksi onkin metkaa, kuinka kolme valkoruskeaa nahkarukkasta saa minut nukkumaan levotonta koiranunta. Heräämään jokaisesta tuhahduksesta. Varmistamaan, että kaikki on kunnossa. Istumaan tunti tolkulla laatikon äärellä aistimassa lapsentuoksua. Olemaan vastuusta kauhuissaan: kuinka antaa parhaat mahdolliset eväät elämään. 
Viikko sitten perheeni lisääntyi väliaikaisesti kolmella, pitkäaikaisesti yhdellä. 
Tervetuloa yhteiselle rönttäpolulle Halla!  

2 kommenttia:

  1. Haha, ihan sama homma täällä! Ihmislapset eivät herätä mussa mitään "biologisen kellon tikitystä" tms., mutta koiranpentu on täysin eri asia. :D Onnea pennuista ja uudesta perheenjäsenestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tää elää täällä ihan vaaleenpunaisissa pentuhuuruissa :)

      Poista

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!