maanantai 19. tammikuuta 2015

19115

Olen innokas onnellisten hetkien kalastelija ja suhteellisen taitava saalistamaan kiitollisuusfiiliksiä. Tiedän, että positiivisuus on pitkälti oma valinta.
Arvostan työskentelyä ja vaivannäköä, mutta eniten rakastan hetkiä, jolloin oivallus elämä on ihanaa tulee kuin vahingossa. Maanittelematta. Yllättäen. Odottamatta.
Tulee vain tunne just näin, just tässä, kaikki on aika täydellistä.

Tänä aamuna minulla oli tuo tunne. Eilinen valmennus oli vielä kirkkaana mielessä. Moona nautti täysin siemauksin maneesin pitävästä alustasta. Olin jo silloin niin onnellinen, koska Moona oli silminnähden tyytyväinen hevonen. Tänään hyvänmielenhyrinä jatkui, kun iltavuorolaisena minulla oli mahdollisuus lähteä Moonan kanssa palauttavalle kävelylenkille aurinkoiseen tammikuun aamuun. Olin eilen saanut kuulla järkyttävän suru-uutisen rakkaan kasvattikoirani odottamattomasta poismenosta ja niiden itkujen herkistämänä ajatukset askartelivat elämän rajallisuuden ja ainutkertaisuuden aiheissa.
Tyytyväisen Moonan löntystellessä tunsin olevani maailman rikkain, onnekkain ja onnellisin ihminen saadessani elää juuri tätä hetkeä Moonan kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!