lauantai 27. joulukuuta 2014

271214

Minulla oli eilisiltana olo, jolloin mieluiten mönkisin peiton alle, tihrustaisin itkua ja kuuntelisin Coldplayta. Mikään ei elämässä ole kamalan huonosti, mutta silti on selittämättömän ontto olo ja itketykselle ei tule loppua. Teki mieli kirjoittaa ajatuksia ylös ja julkaista ne täällä blogissa. Seuraava ajatus oli, voinko julkaista tuollaista marmatus-surkutus-valitusta? Olen rehvakkaasti julistanut, että haluan jakaa täällä iloa. Olen halunnut omalta osaltani olla ilontuoja, kun tässä maailmassa saa kuulla niitä kurjia juttuja muutenkin ihan tarpeeksi. Olenko kusettaja, jos tuon näkyväksi vain onnenhetket? Miksi kipeistä asioista tuntuu paremmalle vaieta?

Mietin aika kauan noita juttuja. Päädyin siihen, että en halua purpattaa täällä omia ahdistuksiani. Vaikka negatiivisuusjuttujen purkaminen kirjoittamalla helpottaa minun oloani, tuskin niiden lukeminen tekee kenestäkään eheämpää. Voin terapoida itseäni ilman toisten vaivaamista. Sen sijaan voin vaivata teitä sillä, että eilisiltainen 60 kilometriä päämäärätöntä autolla ajelua Coldplayn pauhatessa jatkettuna muumiäänikirjalla ja yöunilla tekee ihmeitä. Synkimpien hetkien jälkeen aamuhämäräkin näyttäytyy heleän vaaleana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!