torstai 25. joulukuuta 2014

251214

Keneen voin luottaa?
Pärjäänkö?
Osaanko?
Olenko riittävä?
Meihin ihmisiin on ohjelmoitu tarve miellyttää muita. Emme pelkästään halua tulla hyväksytyksi, vaan haluamme olla ihailtuja, jopa kadehdittuja. Jaamme kuvia ja toivomme tykkäyksiä. Ehostamme itseämme ollaksemme enemmän ihanteellisen ihmisen näköisiä. Olemme tehokkaita, toimeliaita ja aina menossa, koska luulemme, että se on hyvän ja ihaillun ihmisen mitta.
Ihailun ja miellyttämisen labyrintistä on vaikea löytää ulos. Omalla toiminnallamme luomme maailmaa, joka ruokkii itse itseään. Teemme maailmaa, jossa aina olisi pikkaisen parempi olla hieman enemmän.
Minulla on paikka, jossa ei ole näitä pakkoja tai velvoitteita. Lapsena en ymmärtänyt kuinka erityislaatuista oli saada juosta notkon yli toiseen auringonkeltaiseen taloon milloin tahansa. Minun ja veljeni ei ole koskaan tarvinnut viettää yksinäisiä iltapäiviä koulun jälkeen. Koulutaksi ei kuljettanut meitä kotiin, vaan naapuritaloon, jossa odotti aina välipala, jota sai syödä kammarissa Bonanzaa katsellen. Tänä päivänäkään siellä ei tarvitse yrittää olla jotain. Ei enempää. Ei parempi. Ei tarvitse esittää. Valehtelu ja kaikenlaiset vippaskonstit ovat turhia ja tarpeettomia. Siellä minut tunnetaan sellaisena kuin todella olen. Siellä on tunnettu minut aina (tässä tapauksessa aina tarkoittaa koko Viivin tähänastista ihmisikää). Sanoisinpa tai tekisinpä siellä mitä tahansa siitä pidettäisiin. Toisista tekemisistä enemmän (piirakanpaisto, valmistuminen) ja toisista vähemmän (uusi villinpuoleinen ratsutettava, yötä myöten autoreissu Helsinkiin).
Minua on siunattu maailman turvallisimmalla, rakastavimmalla ja kannustavimmalla mummolalla.

Mummo <3 Ukko <3 Kiitos 

2 kommenttia:

  1. Siul onkii iha mahottoma hyvä mummola :) Niitä on tuol suunnal jostai syyst vissii usiampkii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin miulla onkin ja toden totta näil kylillä on ihan supermummoja ja -ukkoja!

      Poista

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!