sunnuntai 30. marraskuuta 2014

301114

Onnistumiskierteessä on helppo rakastaa tietään. Silloin pienet mutkatkaan eivät tunnu hidasteilta. Luottamus mielekkääseen tulevaisuuteen on itsestäänselvyys.

Onnistumiskierteellä on kenkku kaksoissisar surkkuspiraali. Edellä mainittu saa voimansa epävarmuudesta, häpeästä, väsymyksestä ja negatiivisuudesta. Se sokaisee silmät näkemään ainoastaan hankaluudet ja vaikeudet. Se sanoo: "Tästä ei tule mitään. Sinusta ei ole mihinkään."

Nolottaa sanoa - pyörin surkkukierteessä. Tilanteessa on kuitenkin yksi hyvä juttu. Aina voi muuttaa suuntaa. Aina voi tehdä toisin. Onnistumiskierre vaatii vain yhtä: uskallusta mennä omaan suuntaan.
kuva: Riina Laulajainen


perjantai 21. marraskuuta 2014

211114

On helppo paheksua länsimaista nykykulttuuria ja sen visuaalisuutta. Ulkonäkö saa liki sairaalloiset mittasuhteet. Olisi osattava olla edukseen kuvissa. Tulisi näyttää tyrmäävälle. Matkalla kohti täydellistä ulkonäköä on otettu kaikki avut käyttöön - aina perinteisistä meikeistä uudempiin taikatemppuihin, jotka tuntevat nimen kuvankäsittely ja kosmeettiset korjausleikkaukset. Milloin syytetään mediaa ja milloin taas yrityksiä niin syömishäiriöiden, masennuksen kuin avioerojenkin aiheuttamisesta. Syyttely on helppoa.
Mutta entäpä, jos en pelkästään syyttelisi?
En ole pitkään aikaan ohjannut keskittymistäni ulkonäkööni (tähän ei lasketa ratsastustakin ja satulahuovan mätsäämistä), saati että olisin ollut siistinä ihmistenilmoilla. Poikkeus tekee hyvää. Minulle olisi riittänyt pelkästään oma kokemus - tuntuu sievältä. Sain enemmän kuin uskalsin toivoa. Vieras ikäiseni miellyttävän oloinen tyyppi pysähtyi väkijoukossa katsomaan minua. Vahinkoja sattuu, ajattelin. Vilkaisin olkani yli uudelleen. Sama ihminen kääntyy ei katsomaan, vaan näkemään minut. 
Tulla nähdyksi on hämmentävä, mutta mitä voimaannuttavin ja itsetuntoa nostattavin tunne. Sydämeni on hymyillyt näiden muutaman sekunnin takia vielä tänäänkin. Huomio itselle: asiat eivät ole vain pelkästään pahoja tai hyviä. Älä jää jumiin mustan ja valkoisen välille, kun olemassa on myös harmaa tuhansine sävyineen,

perjantai 14. marraskuuta 2014

141114

On vähän kurja ja ryytynyt olo.
Ei haittaa. Mennään.

Tukka hapsottaa ja silmät verestää.
Mitä väliä. Mennään jo.

Näissä vaatteissa näytän vitosluokkalaiselta pojalta.
Ihan sama. Tuu jo.

Ja oon tämmönen ärsyttävä valittaja vaiks kaikki on ihan hyvin.
Kaikki on hyvin. Mennään. Tää on kivaa.

 Onnellinen on Viivi, jolla on elämässään riemunkantaja Moona. Moonaa ei kiinnosta Viivin koulumurheet. Moonalle on ihan sama näytänkö siistille. Moonasta on vaan kiva suhata kentällä esteiden yli, varsinkin kun silloin saa aika hövelisti sokeripaloja.Vieläpä lemppareita - inkkarisokeria. 
Voi kuinka mie tätä hevosta rakastankaan.

lauantai 8. marraskuuta 2014

81114



Kauhee kiiree. Pakko ehtiä suunnitella filosofian tunnit. Kuinka hitossa minä tätä opetan, kun en itsekään tajua? Seiskojen kokeet on myös ehdittävä tarkastaa. Kuinka ihmeessä pystyn läpäisemään lukematta kuntosalivalmentajakoulutuksen kirjallisen kokeen? Moona on liikutettava ennen pimeää. Jaksanko tehdä ylävartalopuntin samalla kun katson Koko Suomi leipoota. Näytän kyllä aivan järkyttävälle. Iho kukkii aknefinnejä pahemmin kuin viistoistakesäisenä ja samaan aikaan otsa on ryppyisempi kuin kohta kasikymppisellä mummollani. Kaikki vaatteetkin näyttää ihan tyhmiltä miun päällä. Tämänkin päivän hätäratkaisu hapsottavan tukkapehkon peittämiseksi on pipo.

Sitten ei olekaan kiire. Ei tartteekaan ahdistua likaisista hiuksista. Ihan sama mitä on päällä.

Istun tuvan jakulla verenpainemittari käsivarressa. Kättäni pitelee kirkkaanpunaisiin työhaalareihin sonnustautunut ensihoitaja. 

Ei löydy mitään. Kaikki on ok. Minua vain hieman muistutettiin. Ei ole kiire.