lauantai 30. elokuuta 2014

30814

Hän tarraa käteesi. Puristaa liian kovaa. Vetää puoleensa.
Samaan aikaan huutaa suoraa huutoa MENE POIS!
Laskeekin irti. Tönäisee kauemmaksi.
Silti kiljuu TULE LÄHEMMÄS.

Luulen, että hevosesta tuntuu tuolle, kun ratsastaja samaan aikaan vetää ja puristaa, potkii ja riuhtoo. On liian helppoa touhuta hevosen selässä koko ajan jotain. Aivan huomaamatta olla muka tehokas ja vaativa, vaikka oikeasti onkin epäselvä ja turruttava.

Herkkyys ja keveys vaativat rohkeutta olla hiljaa. Harmoniaan tarvitaan kykyä elää hetkessä. Kuullakseen on uskallettava olla hiljaa.

Tänään koin uskomattomia hetkiä. Toisten silmissä pientä ravia liian matalassa muodossa. Meille liki häiriötöntä yhteisymmärrystä, puhetta ilman sanoja, melkein telepatiaa.
 

keskiviikko 27. elokuuta 2014

27814

Kuinka pikkuiruinenkin hetki upean hevosen kanssa pystyy kääntämään maailman tarkastelun näkökulmat uuteen uskoon ja muistuttamaan siitä, mikä oikeasti on merkityksellistä.

Näihin kuviin. Näihin tunteisiin. Näihin tunnelmiin. Näihin sanoihin. Tämän hevosen kanssa.

maanantai 25. elokuuta 2014

25814

Olin huolestunut. Jänskätin muun muassa mihin saan parkkeerattua auton, mistä saan ostettua iltapalaa perjantai-iltana kymmenen jälkeen, missä välissä ehdin käydä vessassa. Listaa voisi jatkaa kymmenillä isommilla ja pienemmillä ongelmilla, joita olin ennakolta ehtinyt vatvoa.
Kannattiko panikoida?
KYLLÄ.
Elin upean, raskaan ja unohtumattoman viikonlopun kisahulinassa. Istuin kolmen päivän aikana liki kolmekymmentä tuntia yleisurheilukentällä mikki kädessä kisayleisöä ja urheilijoita palvellen.
Hymyilyttää vieläkin. 
Parhaat elämyssopat on maustettu ennakkojänskällä.

tiistai 19. elokuuta 2014

19814

Viisisataa kiloa elävää lihaa liikkuu allasi juoksuvauhtia.
Jännität vatsalihaksiasi ja se pysähtyy nopeammin kuin paniikkijarrutettu auto. Tässä ajopelissä ei ole tuulilasia, johon nenäsi liiskaantuisi, vaan lentäisit päistikkaa ohjaamon yli maahan.
Käännät varpaitasi kolme astetta ulospäin ja etenemisnopeus kiihtyy samassa hölkästä moponopeuksiin.
Niinpä, miksiköhän en ehdi ajatella veroilmoituksen täyttämisen ongelmallisuutta tai puolitutun hieman nuivaa kommenttia tekemisistäni.
Myös tämän takia rakastan hevosia ja ratsastusta - unohdusta pikku (ja vähän isommistakin) ongelmista.
kuva:Tiia Tahvanainen
 

sunnuntai 17. elokuuta 2014

17814

Voin lentää.
Kuva: Tiia Tahvanainen
Tarvitsen siihen vain apua ystävältäni. Hevosilla ei ole mitään syytä juosta ja hyppiä kanssani omituisissa paikoissa. Silti ne lentävät kanssani. Järjetöntä. Järjettömän hienoa.

maanantai 11. elokuuta 2014

11814



Minulla on meneillään jokin ilmeisen narsistista kausi, sillä oma ulkonäkö pyörii mielessä päivästä toiseen. Tänään ajatusketju sai alkunsa punttisalilla. Aivan kuin jokin olisi sytyttänyt lampun aivoissani neljännen rinnallevetosarjan jälkeen.
Minusta näytän parhaalle treenatessani. Fyysinen rasitus herättää minut henkiin. Se saa minut hehkumaan. Liki poikkeuksetta harjoittelu saa minut hymyämään, ei pelkästään huulillani, vaan myös silmilläni. Minun mielestä olen näteimmilläni silloin, kun nuo säkenöivät tähdet syttyvät silmiini. Olen blogin kautta tutustunut aivan mahdottoman hurmaavaan Elinaan, joka blogissaan tutki hymyn merkitystä ulkonäköön. Suosittelen tutustumaan. 
Minä uskon urheilun hymyilyttävään vaikutukseen. Lisäksi olen vakuuttunut hymyn positiivisesta vaikutuksesta ulkonaköön.

lauantai 9. elokuuta 2014

9814

Pitäisi olla sosiaalinen. Pitäisi olla joustava. Pitäisi olla tehokas. Pitäisi olla kaunis. Pitäisi olla rento. Pitäisi olla avoin. Pitäisi olla järkevä. Pitäisi olla herkkä. Pitäisi olla tyylikäs. Pitäisi olla kiltti. Pitäisi hauska.
Loputon lista ihanteellisia odotuksia. Viivi on toisten miellyttämisen kruunaamaton kuningatar. Tunnetaan myös sairautena kultaisennoutajan syndrooma. Se on kaamean kuluttava tapa elää. Jokaisella on omat pienet ongelma-alueensa ja tämä on Viivin kehityshaaste. Viivi kertaa jatkuvasti itselleen: miun ei pidä olla kaunis, mukava, miellyttävä, helppo... jne, vaan riittää, että olen minä.
 

torstai 7. elokuuta 2014

7814

Oh yes, the past can hurt.
But, you can either run from it or, learn from it.

Päivän tarina alkaa viisailla sanoilla. Opetus ei ole life coachilta tai onnellisuusvalmentajalta, vaan piirretyltä punapersepaviaanilta. Kauan eläköön Disney-elokuvien viisaudet! Olen viihdyttänyt itseäni katselemalla Leijonakuningasta, Prinsessa Ruususta ja Aristokatteja VHS-kaseteilta. Paluu tuttuihin lapsuuden suosikkeihin tuntuu miellyttävälle oman elämän ollessa hieman ristiaallokossa. En oikein tiedä mihin suuntaan olen menossa. Yksi on varmaa paikalleni en aio jämähtää. Hetken aikaa sopii suunnitella, mutta mieli palaa jo tekemään ja tavoittelemaan. Kuka tietää, mihin soppaan itseni seuraavaksi viskaankaan? Jonkin aikaa on kuitenkin sopivaa katsella videota. Seuraavana vuorossa Seitsemän kääpiötä.

Hakuna matata!
 

  

lauantai 2. elokuuta 2014

Kannattaa poistua mukavuusalueelta.
Jos turvallinen ja hallittavissa oleva mukavuusspotti sijaitsee Suomessa, huitelimme tänään Moonan kanssa jossain Rio De Janeiron hujakoilla. Osallistuimme kenttäratsastuskurssille, jossa pääsimme kokeilemaan ensimmäistä kertaa ikinä maastoesteitä. Jänskätin etukäteen aika kovasti, sillä meillä on ollut taukoa hyppytreeneistä. Lisäksi Moonalla on tapana reagoida uusiin asioihin varsin dramaattisesti.
Kuinkas sitten kävikään? Hirveissä tutinoissa kiisimme menemään. Intoa oli yhtä paljon kuin seitsenvuotiaalla pikkupojalla tämän saadessa ensikosketuksensa jalkapalloon. Minä taannuin 12-vuotiaaksi ja Moona 4-vuotiaaksi. Naamani on ollut koko päivän typerässä virneessä, jossa on puolet Hangon keksiä ja puolet Naantalin aurinkoa.
Tätä lisää!