Syy blogin hiljaisuuteen: olen edelleen ilman työpaikkaa.
Siitä seuraa pienimuotoinen identiteettikriisi. En ole ainoa työtön ja maailmassa
on paljon suurempiakin katastrofeja, mutta henkilökohtaisella Viivi-levelillä
tämä nakertaa itsetuntoa. Ei huvita kirjoittaa, kun kaikki ajatukset
kuulostavat mitättömiltä ja näyttävät lapsellisille valitusvirsille. Siksipä
olenkin käyttänyt aikaani aivan muuhun. Ryven metsässä milloin hevosen kanssa
milloin russeleiden kanssa. Välillä metsästän kantarelleja välillä vattuja ja
välillä mustikoita. Jalat ruvella ja itikanpuremilla rymistelen pitkin
Torsansalon metsiä. Vanhemmat sukupolvet ovat kuskailleet minua luonnossa
pienestä pitäen ja yrittäneet opettaa minusta kelvollista luonnossa liikkujaa.
Yritykseksi se on tainnut kuitenkin jäädä. Minusta ei saa kuvia kevyesti
liikehtivänä metsänkeijuna. Minä kompastelen kiviin ja rymistelet risukoissa.
Itikat nostattavat paukamia jalkoihini ja niitä on sitten pakko raapia. Minä en
löydä suoraan parhaille sieniapajille, vaan hortoilen päämäärättömästi sinne
tänne. Hankkija-lippis päässä ja liian isoissa hai-saappaissa olen kaikkea
muuta kuin naistenlehden marjastusjutun kuvituksen kaltainen.
Mutta mitäpä väliä miltä näytän tai mille kuulostan, kun mehtärellestys on minusta mukavaa ja ennen muuta paras keino vain olla turhia murehtimatta.