tiistai 10. kesäkuuta 2014

10614



Harmitti ihan hitosti. Ketutti kauheasti. Ärsytti älyttömästi.

Moona, hevoseni, joka kieltäytyy toteuttamasta toiveitani äärimmäisen harvoin ja silloin jos sen tekee niin aina hyvästä syystä, sanoi sunnuntaina perusradan viimeisellä esteellä ei kiitos, en hyppää.
Olin kuin metrisellä kouvuklapilla päähän lyöty. Kesä ei ole Moonalle otollisinta aikaa. Neiti hevonen on hyvin herkkä ötököille ja helteelle, mutta silti hän on ollut oikein mallikkaassa vireessä. Menimme kilpailuissa helpolla tasolla. Miksi siis epätoivottavaa käytöstä? Kolmen viikon kuluttua on tarkoitus kilpailla mestaruuksista ja tässä sitä ollaan ihan oudossa tilanteessa. Uskoa hieman koetellaan. Kyllä tarvitsi Viivin muutama kyynelpisara vierittää pitkin poskia kotiin palatessa. Onneksi Mäntyharjulta palaaminen kestä yli kaksi tuntia ja onneksi heppa-auton ohjaamossa on äiti, joka kuuntelee neiti ratsastajan ruikutusta.

Ei minua niinkään harmita se, että näistä lähtökohdista kauden ykköskisatavoitteeseen on suhtauduttava hieman maltillisemmin menestysodotuksin. Olen huolissani rakkaasta ystävästäni. Onko reilua lähteä toiselle puolelle valtakuntaa kisaturneelle ystävän kanssa, joka ei selvästikään ole huipputikissä? Moona on minun ystäväni ei kilpailuväline, vaikka silloin tällöin käymmekin näyttämässä kuonojamme kisa-areenoilla.

Iltakävely ja leppoisa kahlailu rannalla selkiytti ajatuksiani. Mitä väliä, jos Moona kieltäytyy hyppäämästä? Rakastan näitä hetkiä, joita vietämme yhdessä. Voimme lähteä Urjalaan viettämään mukavaa aikaa yhdessä tiimimme kanssa sekä nauttimaan kisatunnelmasta. Tässä vaiheessa on turhaa vaipua epätoivoon. Olen hionut viimeisten viikkojen ohjelmaamme. Käymme vielä yksissä kilpailuissa ja lietsomme hyvää virettä sekä positiivisia ajatuksia ennen kesäkuun viimeistä viikonloppua. Emme pelkää epäonnistumisia, vaan teemme niin kuin osaamme – päivän parhaamme ja se on täysin riittävästi. Meidän arvo toisillemme mitataan aivan jossain muualla kuin kilpakentillä. 

2 kommenttia:

  1. Katsoinkin Kipasta tuloksia ihmetellen, että mites teille on nyt tuollalailla käynyt, miun suosikeille! Nyt vaan nokka kohti uusia haasteita ja tsemppiä tulevaan, ehkä Moonalla oli vain huono päivä? Hienoja olette! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! Moonalla on kesäisin hieman ongelmia noiden kiimojen kanssa. Jos sattuu huono tuuri ja kiima kisapäiväksi, neiti hevonen muuttuu tahmeaksi ja hankalaksi ratsastaa kun ei siedä oikein mitään apuja. Sunnuntaille sattui sitten sellainen päivä.

      Poista

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!