keskiviikko 28. toukokuuta 2014

28514

Minulla on Prisman muovikassillinen muistiinpanoja sekä kaksi valkeaa todistusta.
Ne ovat todistusaineisto siitä, mitä olen puuhaillut viimeisen kuuden vuoden aikana ensin Joensuun yliopistossa, myöhemmin Itä-Suomen yliopistossa.
Vaikka olen suhtautunut opintoihini varsin suurpiirteisesti sekä touhunnut samalla kaikkea muutakin, tuntuu nyt ontolle.
Akateemisessa maailmassa olen tuntenut itseni aina jollain tapaa kummajaiseksi - väärään paikkaan eksyneeksi.
Samalta minusta tuntui publiikissakin.
Ortodoksien kuorolaulanta sai minut tyrskähtelemään ja pärskähtelemään naurusta. Luulen, että se ei kuulunut asiaan, koska virsissä puhuttiin armosta ja kärsimyksestä.
Dekaanin puhe oli minusta tuskastuttavan pitkä ja turhanpäiväinen. Sen aikana ehdin pureskella kaikki kynsinauhani ja aiheuttaa verenvuodon molempiin peukaloihini repiessäni kuivunutta nahkaa liian syvelle.
Niin kuin edeltä onnistut varmasti huomaamaan on minun elämässäni opiskelu ollut kaikkea muuta kuin ykkössijalla.
Silti olen hieman melankolinen, haikea.
Mietintämyssyn kiristely johtunee väistämättömästä muutoksesta.
Tälle koiralle tarvitsee opettaa uusia temppuja.
18 vuotinen opiskelijaura on tältä erää takana.
Vaihtoehtojen tajunnanräjäyttävä määrä vetää neiti maisterin varsin hiljaiseksi.

2 kommenttia:

  1. Sie pärjäät kyllä <3 Aina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän, että pärjään. Kiitos luottamuksesta <3

      Poista

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!