sunnuntai 18. toukokuuta 2014

18514



Kun kuulen vanhan suosikkini radiosta.
Kun haistan kahvin tuoksun aamulla.
Kun huomaan tutun maamerkin oltuani eksyksissä.
Kun maistan ensimmäisen höyryävän lusikallisen keittoa ulkona palelemisen jälkeen.
Kun kello soittaa vapauttavan äänimerkin pitkäveteisen tunnin päättymisen merkiksi.
Kun minua halataan odottamatta ilman erityistä syytä.

Otetaan edellä luettelemani tunteet ja lasketaan yhteen niistä kertyvät positiivisuus hyrinät.
Sille minusta tuntuu.
Ei siksi, että saavutan pian neljännesvuosisadan iän, vaan siksi, että se on syy laittaa pöytä koreaksi ja kutsua minulle merkittäviä ihmisiä lähelleni.
Kuinka onnekas olenkaan.
Toiset heistä kohtaan päivittäin, toiset muutaman kerran vuodesta.
Heidän kanssa minun on hyvä olla.
Kun ajattelen heitä, hymyilen ja silmäni säihkyvät kuin safiirit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!