sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

6414

VAROITUS: fyysinen pakkolepo aiheuttaa tippaleipäaivoissa holtittomia ajatuksenjuoksuja.
Luvassa on pohdintaa, joka kuulostaa minun aivoissani tosi fiksulta, mutta ei välttämättä avaudu sinulle.

Ei ole uutinen, että olen toimelias ihminen.
Tekeminen ja meneminen tekevät minut minuksi.
Liikkumisrajoitteisuus siirtää ajatukset itseen, tarkemmin ilmaistuna itsetuntoon.
Tämä ei ole minulle ensimmäinen kerta pakkolepoa, mutta jokin on muuttunut.
Olen ollut huomattavasti vähemmän ahdistunut.
Hieman turhautunut kyllä, mutta en ahdistunut.
Olen ohjannut tarmoni lukemiseen, penkkiurheiluun ja SVT:n heppasarjojen katsomiseen.
Jos lihaskipua ei lasketa, niin voin varsin hyvin.

Mutta nyt niihin oivalluksiin.
Olen mietiskellyt, miksi jaksan tällä kertaa hyväksyä oman raajarikkoisuuteni.
Itsetuntoni ei ole tehnyt syvänmerensukellusta.
Onko kyse hyvästä itsetunnosta?
Tarkoittaako hyvä itsetunto sitä, että tuntee itsensä hyvänä vai että tuntee itsensä hyvin?
Vastaavasti, onko huono itsetunto sitä, että pitää itseään huonona vai että tuntee itsensä huonosti?
Vai ovatko nämä kaksi ulottuvuutta rinnakkain?

Luulen, että minun kohdallani seesteinen olo kumpuaa jälkimmäisestä.
Oletan, että tunnen itseni paremmin ja ymmärrän tunteitani enemmän.
Tajuan levottomuuden johtuvan toimettomuudesta.
Kun tiedän, että levottomuus ei ole selittämätöntä elämässä viihtymättömyyttä, on kohtuullisen siedettävää olla hieman turhautunut.


2 kommenttia:

  1. Hyvin avautui! Mielenkiintoista pohdintaa näin toisenkin raajarikkoisen pakkolevossa olevan näkökulmasta. Toipumista sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Kiva, että avautui sinulle :) Kiitos ja samoin malttia sekä uskoa kuntoutumiseen.

      Poista

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!