lauantai 5. huhtikuuta 2014

5414

Eilen vähän kiukutti.
Aamulenkillä kehtuutti.
Vetoja juostessa jalat tuntuivat niin notkeille ja kepeille kuin olisivat olleet sementistä valetut.
Moonan keskittymiskyky treeneissä oli yhtä pitkäjänteistä kuin 9-vuotialla ADHD-lapsella.
Harmitti, kun suunniteltu laukanvaihtotreeni muuttui keskusteluihin malttaako hevoseni edes kävellä.

Tänään antaisin melkein mitä tahansa, jos voisin lähteä aamulenkille, kykenisin juoksemaan edes yhden vedon vaikka kuinka raskailla jaloilla tai pystyisin ratsastamaan Moonalla edes sitä käyntiä.
Ajatusmaailma kiepsahtaa 180 astetta nopeammin kuin ehdin sanoa tipuin aika pahasti eräältä nuorelta hevoselta ja nyt polveni on suurempi kuin pää sekä sinisempi kuin mustikka, lisäksi kropassani ei ole ruumiinosaa johon ei särkisi.

Jälkiviisaana on helppo sanoa: olisin voinut opetella arvostamaan eilistä hieman kevyemmälläkin muksahduksella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!