maanantai 31. maaliskuuta 2014

31314



Eilinen kilpailu ottaa todella päähän.
Vesimatto oli Moonalle ylittämätön este ja kaveriheppa Kimaraakaan en saanut riittävän tarkkaavaiseen kilpailumoodiin.
Jossiteltavaa jäi.
Luulin, että ratamestari ei näin kauden alussa laittaisi vesimattoa radalle, vaikka kyseessä olikin mestaruusluokka.
Luulin väärin ja tein virheen, kun en ennen kilpailua treenannut vettä.
Eiliselle ei kuitenkaan tänään mahda enää mitään.

Onneksi minulla on maailman paras hevosenhoitajaäiti, joka kuunteli koko kotimatkan Kotkasta Rautjärvelle minun analyysejäni kilpailua edeltävistä, sen aikaisista ja jälkeisistä tapahtumista.
Puhuminen selkiyttää ajatuksia.
Illalla olin jo Moonan selässä loppuverryttelemässä ratsuani päivän rasituksista.

Uskon työskentelyyn ja vaivannäkemiseen.
Elän vahvalla tunteella näissä jutuissa.
Tavoittelen onnistumisia.
Onnistumiset vaativat toteutuakseen päivittäisiä satsauksia, pikkuaskelia kohti parempaa huomista.
Epäonnistumisten jälkeen on oltava valmis muokkaamaan, jopa vaihtamaan, omia toimintamalleja.

Tänään rakensin tallinpihaan telttapatjasta, laudoista ja keittiöjakkaroista vesimattoesteen.
Olen päivän aikana hypännyt vesimattoa Moonan sekä 4-vuotiaan pikkuorini kanssa (Asiaan kuuluvasti myös valmentajarusselit Helga ja Hilda ovat testanneet omaa vesimatonylitystaitoaan).

Eilen tunsin itseni surkimukseksi, oikeaksi ällökakkapääksi.
Tänään on ihan voittajafiilis.

torstai 27. maaliskuuta 2014

27314

En erityisemmin välitä Jannika B nimisen suomalaisen naisartistin musiikista.
Tänään kuitenkin kuulin naisen laulavan pysäyttävät sanat.
Muistinko olla itseni herra?
Muistinko tehdä niin kuin tahdon?
Muistinko kiittää?
Arvoa antaa.
Muistinko ottaa omaa aikaa?
Jos tämä ois iltani viimeinen, osaisinko olla onnellinen?
Muistinko olla itseni herra tänäänkin?
Jäin miettimään tuhannesosan verran liian kauan vastaustani.
En vastannut oikopäätä kyllä.
Olin yksin nenä läppärissä kiinni ja sopersin ääneen kai.

Kuin Leo Messi Barcan hyökkäyksen kärkenä iski tajuntaani ajatus:
nyt tarvitsee tehdä jotain.
Kai ei ole riittävän hyvä vastaus.
En halua tyytyä siihen, että teen melkein mitä haluan ja olen likimain onnellinen.
Toisin kuin Jannika B, luulen, että kyse ei ole muistamisesta, vaan rohkeudesta.
Rohkeudesta kuulostella itseään ja toteuttaa se mitä sydän sanoo.
Tänä iltana minä olen onnellinen, sillä olen havahtunut herättemään rohkeuttani olla itseni herra.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

190314

Viivi on törmännyt internetin ihmeellisessä maailmassa kuvakollaaseihin, joissa esitetään ensin kuvia toinen toistaan hehkeämmistä naisista (tyyli-ikoneja, elokuvatähtiä, malleja) ja tämän jälkeen otoksia samoista naisista ilman poseeraamista, ehostusta ja photoshoppausta. Rinnakkain asetettuina kuvat ovat pysäyttäviä - kuinka nämä petolinnunperäsimet on saatu näyttämään jumalattarilta?

Ensin Viiville iski inhotus. Onko kuviin kätketty valheellisia vaatimuksia? Vaikka olisi kuinka kyvykäs medialukutaidoiltaan, on liki mahdotonta kovettaa itsensä median välittämiltä mielikuvilta. Onko reilua, että päivittäinen kohtaamamme kuvavirta koostuu saduista? Viivi tunnistaa itsensä vertailemassa ihoaan, vatsaansa, peppuaan, käsiään tai milloin mitäkin ruumiinosaansa median esittämiin kuviin. Siitäkös Viivi on hieman surullinen; aiheuttaessaan edellä kuvatulla toiminnalla tarpeetonta mielipahaa ja itsensä lynkkaamista.

Viivi ei ole katkera, sillä hän on itse vastuussa omista ajatuksistaan. Kukaan ei pakota katsomaan kuvia eikä vertaamaan itseään niihin. Toisaalta Viivi on kamalan surullinen näiden camerondiazien ja katemossien puolesta. Kuinka raakaa on joutua katselemaan itsestään photoshopattuja kaunotarkuvia ja salaa otettuja selluliittiröhnötyskuvia vierekkäin? Viivi ei osaa edes kuvitella miten musertavaa tuollainen julkinen nöyryytys on. Ei ihme, jos monet julkista ja ulkonäkömääritteistä työtä tekevät ihmiset kärsivät mielenterveysongelmista ja ulkonäköpaineista.

Tätä kirjoittaessa Viivi on kovin onnellinen siitä, että on tavallinen tyttö, joka näyttää tavalliselta eikä jumalattarelta. Tällainen on Viivi; pulkannarukäsi, aavetta kalpeampi ja hiukset kuin maantietomua ilman ehostusta ja photoshoppia ja ihan sopiva itselleen.


maanantai 17. maaliskuuta 2014

17314

Master of Arts.
Kuulostaa hienommalle mitä oikeasti olen.
Viimeisestä tentistä napsahti toiseksi korkein arvosana ja gradukin on jo ohjaajani ensimmäisessä tarkistelussa.
Valmistuminen alkaa näyttää todelliselta.
Olen samaan aikaan helpottunut, onnellinen, kauhuissani, stressaantunut, ylpeä, ahdistunut...
Helpottunut, onnellinen ja ylpeä siitä, että olen saanut jotain aikaiseksi.
Kauhuissani, stressaantunut ja ahdistunut epävarmuudesta kuinka nyt jatkaa.
Opiskellako jotain muuta?
Lähteäkö työelämään tälle alalle?
Vai pitääkö tuumaustauko vähän kaikesta?

Epävarmuus kuuluu muutokseen.
Epävarmuudesta huolimatta muutos ei ole huono asia.
Kun antaa jotain pois, on mahdollista saada tilalle jotain hienompaa.
Onneksi on nää kaviokaverit, joiden kanssa puuhailu on ihan samanlaista olin sitten maisteri tai en.


lauantai 15. maaliskuuta 2014

15314

Tänään juostiin.
Viikon tauon jälkeen.
Ei helppoa.

Kulunut viikko on ollut treenirintamalla kaikkea muuta kuin optimaalinen kiitos kuumeräkätaudin, koulusijaisuuden ja Pohjois-Karjala-pikavisiitin.
Yllä mainituista syistä viikon juoksutreeni numero yksi on vasta lauantaina.

Lähtötilanteellisesti juokseminen ei ollut juhlaa.
Minulla on omat vippaskonstini näiden treenituntemusten varalle.
Minulla on mielikuva ja hokema.
Ja hokema ei ole
mie romahan
viitsivitsi! haittaakse?
tai mikään muukaan Putouksesta tuttu renkutus.

Minun mielikuvani ovat unelmieni juoksuaskelissa - höyhentäkin kevyemmässä askelkontaktissa.
Korvissani soi ole Allyson Felix.

En ehkä juokse kovempaa mantran voimalla, mutta se tekee olosta keveämmän, helpomman, vapaamman.
Kuva täältä .
 
 

torstai 13. maaliskuuta 2014

13314

Good attitude is most important.
Good talent is second.
George Morris
Viivi opettelee elämään hetkessä. 
Juuri nyt. 
Tässä.
Ei äsken tai kohta, vaan nyt.
Joskus onnistuu. 
Joskus ei.
Tällä hetkellä Viivi nauttii heppatyttöilystä enemmän kuin apinat banaaneista.
Taas tänään Viivi tajuaa kuinka mahtavaa elämää elääkään.
Viivi saa olla ylpeä siitä, että kuuntelee tammaansa herkällä korvalla ja käsittelee silkkihansikkain.
Viivi on onnellinen yhteispelistä, joka ei ole taivaanlahjana saatu, vaan vuosien aikana pikkuhippusista muovailtu.

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

9314

Sunnuntaiksi lainattuja sanoja. Viisautta toiselta. Ajattelen samoin.

HAAVE
Tulla lujaksi.
Pysyä pehmeänä.
Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle.
Tommy Tabermann

lauantai 8. maaliskuuta 2014

8314

Tuhansia kukkia keväällä
kuutamo syksyllä
raikas tuuli kesällä
lunta talvella 
-jos mieltäsi eivät rasita turhat asiat,
tämä on elämäsi paras vuodenaika
kiinalainen viisaus



Herra ukkonen ylijumala säämies paiskoo räntärättejä naamalleni.
Sanon hänelle: Minnuu ei haittaa. 
Juuri nyt asennekysymykset ovat helppoja.
Gradu, työt, treenit ja heppailut - ehdin ja jaksan, ennen kaikkea saan tehdä niitä (erityisesti kahta viimeistä).
Matkaa mutkistaa muutama muuttuja, mutta olen päättänyt olla välittämättä.
Sitä paitsi räntä näyttää aivan tomusokerilta - elämääni kuorrutetaan siis parhaillaan sokerikuorrutteella. Se ei voi olla huono asia.

torstai 6. maaliskuuta 2014

6314

Ihmeellinen on tuo viitisen miljardia vuotta vanha suurimmaksi osaksi vedystä koostuva tähti, jota myös Auringoksi kutsutaan.
Valo siirtää Viivin uudelle levelille.
Kiire, opiskelu, työt.. ei tunnu missään.
Eniten hymyilyttää kaikki.
Koululla olen töppäillyt, mutta oppilaat ovat olleet uskomattoman ymmärtäväisiä hulttisijaisen suhteen.
Vuorokaudesta meinaa loppua tunnit kesken ja lepoa tulee nautittua hintsusti. Silti treenit sujuvat kevyemmin kuin aikoihin.
Kehnosta treenialustasta huolimatta pikkuratsuni ovat huippuvireessä.
Viimeisillään raskaana oleva tammani voi loistavasti.
Voi kuinka elämä voikin yhtäkkiä olla näin onnellista!






tiistai 4. maaliskuuta 2014

4314

Koululla, oppilaiden edessä, tunnen itseni ikälopuksi.
MP-treeneissä, suurimmaksi osaksi keski-ikäisten naisten keskellä, koen olevani pahainen kersa.

Kokemus elämästä ja ajasta on kovin suhteellista.

Luulen, että elämä on kuin karkkipussi.
Juuri pussin avattuaan sisältöä ahmii kaksin käsin huolehtimatta tuon taivaallista siitä kuinka monta namusta on jäljellä.
Puolessa välissä ja vatsan hieman täytyttyä huomaa, että namithan vähenevät. Kenties näitä ei riitäkään loputtomiin.
Kun pussin pohjalla on enää muutama herkku, sitä on kaikkein tietoisimmillaan, että kaikki loppuu aikanaan. Viimeisiin suhtautuu uudella tavalla, luulisin.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

2314

Jotka tulevat suorinta tietä,
saapuvat tyhjin taskuin.
Jotka ovat kolunneet kaikki polut,
tulevat säihkyvin silmin,
polvet ruvella, outoja hedelmiä hauraassa säkissään.
Niin se ystäväiseni on, niin se on,
että eksymättä et löydä perille.
Tommy Tabermann
 
Liian helppoa on ainoastaan suorittaa. Liikkua tehtävästä toiseen. Tehdä lopputyötä. Suorittaa harjoitus. Käydä kaupassa. Huolehtia iltatallista. Elämä luisuu kuin huomaamatta moodiin: edellinen suoritus, seuraava suoritus ja sitä seuraava suoritus.

Myönnän. Syyllistyn kovin helposti suorittamiseen. Suorittamiseen, jossa läsnäolo ja tiedostaminen unohtuvat. Kun näin käy, muutun hiljalleen tyytymättömäksi, kireäksi ja kiukkuiseksi.

Tilanne vaatii aggressiivista väliintuloa. Viihtymättömyyden tulehduskierteeseen on tehokas lääke: kiitollisuus ja tiedostaminen.

Vaikka itseluottamusta ja -arvostusta koetellaan sekä tulevaisuuden epävarmuus hirvittää, on näköpiirissä paljon hyviä juttuja. Nanni varsoo pian. Moona on iloinen ja hyvässä vireessä. Olen terve treenaamaan. Ratsastusrintamalla on monta uutta haastetta tiedossa. Valmistuminen lopettaa aikaavievän kahdessa osoitteessa asumisen ja alituisen matkalaukkuelämän. Tämä taas vapauttaa käyttööni enemmän aikaa asioihin, joista pidän. 

Hip hei, suohon turha huolehtiminen. Elämä taitaakin näyttää ihan mukavalle :)