keskiviikko 12. helmikuuta 2014

12214



Kyynelpisarat pesevät kasvojani.
Istun pienen punaiseni selässä.
Liki kymmenvuotisen tarinamme siemen on istutettu paljon aiemmin.
Kahdeksantoista vuotta, yhden täysi-ikäisyyden verran, sitten vaihdettiin sanat:
Maksan puolet hevosesta, jos on oikean rotuinen.
Oikea rotu oli suomenhevonen ja Moonani emä Manna muutti meille kesällä 1996.
Myöhempien aikojen tapahtumat ovat historiaa, jonka kertaaminen ei kuulu tähän tarinaan.

Kiitollisuus.
Kiitollisuus on päällimmäinen tunne, joka yhdistyy edellä esitetyn tarinan henkilöihin.
Vaikka polulle on ripoteltu ennusmerkkejä, on lopulliseen mahdotonta valmistautua.
Voi totutella ajatukseen ja ennakoida, mutta lopulta kaikki etukäteen suoritettu on turhaa.
Mikään ei tunnu siltä, mille on kuvitellut sen tuntuvan.
Arvelin: tämä tuntuu pahalle.
Ei tunnu, tämä tuntuu siltä kuin sydän revittäisiin paljain käsin rinnasta, paiskattaisiin kerrostalonkatolta asfalttiin ja ajettaisiin täysperävaunurekalla liiskaksi.
Kipu kertoo välittämisestä.
Luopuminen on vaikeaa sille, joka luopuu.
Muistoja ei kukaan vie pois.
Minun silmissäni ei ole syövän riuduttama potilas, vaan kahta riemusta kiljuvaa lasta kottikärryillä juoksuttava iloluonne.
Muistot ovat lupaus ikuisesta elämästä.
Minä en unohda.

2 kommenttia:

  1. Voi Viivi mie otan niin kovin osaa. Istuin iteki tänään hyvän tovin Verkkokauppa.comin kahvilassa keräilemässä itteeni T:n puhelun jälkee :/

    Ihana teksti, samoin se fb:n lainaus. Onneks on muistot. Voimia koko perheelle!
    -Satu

    VastaaPoista

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!