tiistai 21. tammikuuta 2014

21114




Olen kirjoittanut useamman kerran elämisen monimutkaisuudesta.
Siitä mitä elämältään haluaisi, vai haluaako mitään.
Siitä kuinka mahdotonta elämää on kontrolloida.
Siitä kuka on ja kuinka olla se kuka.

Jo jonkin aikaa aivoni ovat lyöneet tyhjää, kun olen yrittänyt miettiä edellä esittelemiäni kysymyksiä.
Olen ruikuttanut täälläkin, kun en ole pystynyt muovaamaan itselleni tavoitteita.

Sitten on tapahtunut vähän juttuja.
Ei mitään erikoista, mutta kuitenkin yhteenlaskettuna merkityksellistä, sillä jotain on nytkähtänyt liikkeelle.
Aivokuolema on vaihtunut ajatusten hirmumyrskyksi.
Käyn ylikierroksilla.
Samaan aikaan olen saavuttanut graduni sivun 49, miettinyt kaikenlaisia asioita, joita haluan tehdä, olen keksinyt itselleni kasoittain mielekkäitä ja kutkuttavia tavoitteita.

Tärkeintä on ollut ryhtyä.
Jumitin aivan liian pitkään paikallani ja peloissani.
Aloittamattomuus on itsesuojelua mokaamiselta.
Pikku ongelma on, että saavuttaminen asettaa tärkeän ehdon: aloittamisen.
Aloittamisen, vaikka kuinka surkeasti ja kuinka matalalta, mutta aloittamisen kuitenkin.

Nyt mennään.
Edelleen pelottaa, mutta liikkuminen ja pelkääminen on parempaa kuin pelkääminen ja jumittaminen.
Itse asiassa olen aika onnellinen pelostani.
Kuinka onnellista on elää tavoitellen sellaisia asioita, joiden menettämistä ei kestäisi millään.
Pelko kertoo merkityksellisyyden ilosanomaa.

2 kommenttia:

  1. Mitä sie opiskelet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opiskelen Itä-Suomen yliopistossa ja pääaineeni on kirjallisuus, sivuaineena suomen kieli, mediakulttuuri ja viestintä sekä aineenopettajan pedagogiset opinnot. Valmistuessani olen filosofian maisteri, käytännössä äikän ope.

      Poista

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!