tiistai 31. joulukuuta 2013

Viimeinen 13




Matkani 13 kanssa alkaa olla lopuillaan.
Pian on aika sanoa: ”Hei, olen Viivi. Meillä on tässä 365 yhteistä päivää edessämme.” numerolle 14.
En oikein tajua, että vuosi vaihtuu TAAS.
Vasemmalta katsoen vuosi tuntuu niin lyhyelle ajalle. Oikealta katsottuna se tuntuu ikuisuuttakin pidemmälle.
Aivan juuri loppuun kuluva vuosi on tarjonnut minulle paljon.
Ensimmäiset sanat, jotka mielessäni yhdistyvät vuoteen 13, ovat raskas ja opettavainen. Viiviä on koulutettu oikein kunnolla. Olen kompuroinut polvet ruvella. Olen myös kivunnut jaloilleni yhtä monta kertaa kuin olen muksahtanut nurin. Kaikenlainen nujuaminen on tehnyt minusta vahvemman ja kypsemmän. Juuri nyt vuoden 13 viimeisillä tunneilla tunnen itseni niin henkisesti kuin fyysisestikin totaalisen uupuneeksi.
Fyysinen väsymys on helposti hoidettavassa. Se on tulosta erilaisesta, tehokkaammasta, treenisyksystä (sekä vielä lyhyemmällä perspektiivillä päivän juoksuvedoista ja eilisestä jalkapuntista). Hoituu muutamalla palauttavalla. Ennennäkemätön treeni plus lepuuttelu tarkoittaa huippukuntoa huomenna.
Henkinen puoli on kimurantimpi. Olen laiminlyönyt henkistä hyvinvointiani. Olen suorittanut, suorittanut ja suorittanut. Olen lunastanut hyväksyntää ja arvostusta tekemällä gradua, treenaamalla, tavoittelemalla onnistumisia, tekemällä töitä, suorittamalla kursseja…  Luulen, että henkinen balanssi ei korjaudu pelkällä levolla. Tässä tarvitaan tietoisia muutoksia. Ei riitä, että toivotaan toivotaan optimistista asennetta ja itsehyväksyntää. Henkinen hyvinvointi ei ole taivaanlahja. Haluan välittää positiivista asennetta ja optimismia, mutta haluan myös olla ehdottoman aito ja rehellinen. Hyvinvointi vaatii välillä ponnisteluja. Onnistumisten hetkellä on helppoa olla optimisti. Todellista luonnetta kysytään vaikeilla hetkillä; todelliset optimistit hyväksyvät myös elämän tarjoamat hankalat hetket, mutta löytävät niistäkin jotain hyvää.
Tällaisilla ajatuksilla uskallan unelmoida vuodesta 14, vaikka vuoden 13 loppu näyttääkin harmaalle.
Millaisin odotuksin sinä tervehdit vuoden 14? Olkoonkin tervehdyksesi millainen tahansa toivon sen olevan sinulle onnellinen ja elämäntäyteinen!

lauantai 28. joulukuuta 2013

281213

Ulkona on liukasta. Älä juokse. Varo ettet kaadu. Saatat satuttaa jalkasi.
Hevonen on energiaa täynnä helpomman jakson jälkeen. Älä lähde harjoituksiin. Hevonen voi käyttäytyä holtittomasti. Varo ettet loukkaa itseäsi tai hevostasi.
Suklaakakussa on kamalasti energiaa. Jos syöt liikaa, on varottava lihomista.
Sinua pyydetään esiintymään monelle ihmiselle. Varo nolaamasta itseäsi.

Pelko, varominen ja arkailu ovat elämää ylläpitäviä asioita.
Pelko suojelee meitä satuttamasta itseämme.
Viisas pelkää vaarallisia asioita.

Pelolla on kahdet kasvot.
Vaaran lisäksi se suojelee meitä onnistumaselta ja uuden oppimiselta.
Varova kiertää epäonnistumisen, mutta samalla myös koukkaa onnistumisen ohi.

Luulen, että elämän mysteeri liittyy balanssin löytämiseen.
Siihen, että sopivalla hetkellä älyää suojella itseään tyhmänrohkeudelta, mutta toisaalta uskaltaa oikeassa paikassa poistua mukavuusalueelta kohti unelmiaan.
Viivi ja Viivin kumpparityttö K



keskiviikko 25. joulukuuta 2013

251213

Olen tahtonut täällä jakaa hyvää.
Olen tehnyt tietoisen valinnan: jättänyt ikäviä asioita marisematta, yrittänyt nähdä kaikessa hyvää ja tarjoilla sitä teille.
Nyt teen tietoisen poikkeaman.

Olisin halunnut tulla kirjoittamaan kanelin ja kardemumman tuoksuisesta, lämpöisestä ja iloisesta sekä rentouttavasta joulustani.
Edellä mainittu on fantasia.
Totuus on samannäköinen kuin vallitseva säätila - kalseaa, märkää, mutaa ja pimeää.
Olen stressannut viimeiset kaksi päivää.
Stressannut väsymystä.
Stressannut levottomuutta.
Stressannut lepäämättömyyttä.
Stressannut saamattomuutta.
Stressannut gradua.
Stressannut sitä, että olen stressannut.

Tiedän, että aivot ja kroppa pitäisi asettaa lepotilaan.
Yritän, mutta onnistuu yhtä näppärästi kuin pulkkailu lumettomassa rinteessä.

Taidan yrittää liikaa.
Taidan vouhottaa turhasta.
Kaikkihan on ihan hyvin - olen terve, minulla on läheisiä ympärilläni...

Tutkiessani gradua varten tekemiäni muistiinpanoja paperipinkan välistä tippuu pieni repäisty lappunen.
Lappu täynnä mustekynällä tuherrettuja asioita.
Luen yhden:
Ihminen voi menettää ainutkertaisen ihmisyytensä, jos hän suhtautuu itseensä välineellisesti.
En tiedä mihin virke liittyy tai kenen se on.
Mutta voi luoja siunatkoon kuinka oikealla hetkellä se sanan kirjaimellisessa merkityksessä tupsahti silmieni eteen.
Minun on lakattava suorittamasta elämääni.
Minun on lopetettava Viivi kaikkitietävän, kaikkivoipaisen ja kaikestaselviävän esittäminen.

 

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

22122013

Viimeisten kuukausien aikana olen suoltanut 27 sivua tekstiä, jonka on tarkoitus todistaa tietotaitoni maisteritasoisuus.
Tavoitteena on saada metodiluvut valmiiksi eli kolmisenkymmentä sivua jouluksi.
Kun tavoite on täynnä, huilaan kouluhommista loppuvuoden.
1.1.2014 savotta jatkuu niin, että kahdeksankymmentä sivua on kevääksi rustattu.

Viime päivät graduilu on saanut väistyä taikinaterapian tieltä.
Kuinka minä rakastankaan pöllyttää jauhoja ja sotkea koko keittiön sokerikuorrutteella!

Nyt hieman vielä tieteellistä tekstiä ja sitten Viivi kavereineen tekee mitä huvittaa.
Haluamme toivottaa kaikille lukijoille:
Tähden tähdistä kirkkaimman,
mä tahtoisin hohtavan
taas joulun sanomaa.

Tähden tähdistä kirkkaimman,
mä tahtoisin johtavan
taas vuosisatain taa.

tiistai 17. joulukuuta 2013

hittoako jostain kokeista?

Minä olen ollut se hiivatin hikari, joka lukee vielä kerran saadakseen kymppimiikan sijasta kympin.
Olen käyttänyt lukemattoman määrän tunteja stressaamiseen ja hysteeriseen lukemiseen.
Jälkikäteen kysyn miksi?
En ole koskaan haaveillut unelmien opiskelupaikasta, johon pääseminen vaatisi huippuarvosanoja.
Minua ei ole kotoa painostettu opiskelemaan.
En ole saanut erityispalkkioita tai kiitosta arvosanoista.
Olen lukenut hyvin paljon, en oppiaksi jotain uutta, vaan saadakseni hyvän arvosanan.

Nyt se tuntuu hullulle.
Jos tapaisin 10-vuotta nuoremman Viivin nyt, sanoisin: Elä hyvä tyttö stressaa koulusta niin paljon. Tee enemmän sitä, mikä on sinusta kivaa. Tee vähemmin sitä, mitä luulet sinulta vaadittavan. Kartuta elämänkokemuksia ja osaamistasi. Äläkä kerää arvosanoja. Älä hössötä koulusta. Ne ovat haaskattuja hetkiä jostain paremmasta.

Valmistaudun kenties 18-vuotisen opiskeluputkeni viimeiseen tenttiin ja luulen, että olen vaivannut aivojani tällä testillä vähemmän kuin yhdellekään aikaisemmalla. On ollut paljon merkityksellisempää muuta tekemistä. Enkä pode hitustakaan huonoa omaatuntoa.

maanantai 9. joulukuuta 2013

rohkeus unelmiin

Käyn pikkukuntani pikkupunttisalilla.
Tämä tarkoittaa sitä, että treeniseurani vaihtelee päiväkotilaisista, kilpapainijoiden kautta eläkeläisiin.
Tänään vuorossa olivat eläkeläiset.

Aikuisuuden myötä minusta on tullut kovin varovainen, mitä tulee tavoitteiden asetteluun ja erityisesti niiden julkituomiseen.

Tänään havahduinkin melkoisesti kuunnellessani punttisalin kanssani jakaneita senioreja.
Yhdellä oli tavoitteena saada pää polviin eteentaivutuksessa kevääseen mennessä.
Toinen aikoi onnistua tekemään vaaan toukokuussa.
Seuraava aikoi käydä kerran viikossa ilman saunaa uimassa kevääseen asti.
Eräs oli eläkkeelle siirtymiseensä asti sanonut ei ikinä Lapissa vaeltamiselle.
Nyt liki seitsemänkymppinen nainen käy useita kertoja viikossa punttisalilla, hiihtämässä ja uimassa, jotta jaksaa lähteä keväällä kolmannelle pohjoisenvaellukselleen.

Mietin, mistä näiden ihmisten rohkeus kumpuaa?
Miksi, he uskaltavat unelmoida ja sanoa tavoitteensa ääneen?

Ikääntyneitä on totuttu pitämään "jo menetettyinä toivoina" ja paikalleen jämähtäneinä.
Kuulemani ja näkemäni on täysin vastakohtaista.

Ovatko he rohkeita, koska heillä ei ole enää mitään menetettävää?
En usko; heillähän on ihan valtavasti... kokemusta ja muistoja... siis valtava pääoma menetettävänä.
Ovatko he rohkeita, koska he ovat jo kenties menettäneet niin paljon?
He tietävät kuinka pienestä elämä on kiinni ja he voivat käsittää kaiken lopullisuuden.
En tiedä; eikö lopullisuuden tajuaminen tee kyyniseksi ja toivottomaksi?
Ei ainakaan näitä ihmisiä.
Mistä tämä rohkeus kumpuaa?
Olen hämmentyneen ihailun vallassa...

tiistai 3. joulukuuta 2013

sitäsuntätä

Syvä hiljaisuus blogissa tarkoittaa:
...gradun edistymistä. Puolet metodiluvuista on näpytelty.
...tehokasta tenttiin valmistautumista. 300 sivua 800 urakasta on selätetty.
...treeniä treeniä treeniä. Juuri nyt Viivi juoksee ja kouluttaa rautaa. Tästä seuraa hanurilihasten älytön kireys. Istuminen on hiukan kivuliasta.
...hieman hummailua. Moona on haastavien ratsastusolosuhteiden seurauksena loikkiva nelijalkainen reaktiivinen sinkopallo. Toistaiseksi olen kestänyt selässä ja toistaiseksi heppaseni ei ole könyttänyt.
...valmistautumista seuraavaan julkiseen pälätysoperaatioon. Hesan lapset pääsevät itsenäisyysjuhlassa kuulemaan Elastista. Rautjärvellä lapset kuulee Viiviä. Ymmärrän täysin pettymyksen, emme paini samassa sarjassa.
...opeleikkejä. Itsehän puhun erittäin heikosti ruotsia ja englantia, mutta sehän ei estä opettamasta.

PLUS tonttuilua. Joulu, mikä ihana tekosyy tehdä kaikkea hömppää.