lauantai 26. lokakuuta 2013

Kriiseilyä aiheesta ulkonäkö




Kun viettää kaikki päivät
a. linnoittautuneena gradu-kirjojen ja läppärin taakse
b. metsässä potta päässä hevosen kanssa
c. yksin punttiksella virttyneissä verkkareissa,
tuntuu täysin mahdottomalle muuntautua edustuskelpoiseksi opesijaisuuksien ajaksi.

Minä olen tämmöinen kaavoihin kangistuja ja kun totun elämään verkkareissa ja 2006 Kalevan Kisat T-paidassa, tuntuu sille, että yksikään siisti vaate ei sovi päälle.
Meikkaaminen tuntuu mahdottomalle, kun tottuu päivästä toiseen ainoastaan pesemään ja rasvaamaan naamansa aamuisin.
Hiukset eivät asetu siististi, kun ne ovat päivätolkulla olleet vain sullottuna pipon alle.

Minua ärsyttää, että koen paineita ulkonäköni takia.
Haluaisin osata hallita näitä ajatuksia.
En halua käyttää aikaa ja energiaani sen pohtimiseen näytänkö riittävän hyvälle.
Mikä edes on riittävän hyvä?
Plaah… turhaa jupinaa. Valitsen farkut, hupparin ja tennarit. Tukka ponnarille ja ripsaria.
Ei haittaa, vaikka menen ulkonäköni puolesta oppilaasta.

4 kommenttia:

  1. Samaa pohdintaa olen itsekin käynyt...vuosia! Kuinka helppoa ja energiaasäästävää olisikaan, jos ei "tarvitsisi" ainaisesti miettiä ulkonäköä? Kun ei se stressaaminen kuitenkaan edes auta, loppujen lopuksi siihen omaan ulkonäköönkään ei voi niin hirveästi vaikuttaa:). Ja varsinkaan sulla ei ole mitään syytä potea huonoa itsetuntoa tai ahdistusta ulkonäön suhteen, päinvastoin (vaikka tiedän kyllä, ettei ulkopuolisten vakuuttelut välttämättä myöskään auta mitään). Hmmm...kukahan keksisi tähän asiaan hyvän ratkaisun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Se joka keksisi ratkaisun... kai se vaan on niin, että jokaisen on se oma ratkaisu löydettävä. Se on vain työtä työtä työtä näiden omien ajatusten kanssa.

      Poista
  2. Näinhän se on, ehkäpä näistä ajatuksista ja niiden loputtomuudesta pitää omalla kieroiutuneella tavalla nauttia, koska ne eivät kuitenkaan lopu! Ainakin siis tietää, että vielä elää, kun on ahdistavia (ja toisaalta mielenkiintoisia) kysymyksiä, joita pohtia;). Mutta yhdessä pohtiminen on usein hauskempaa kuin yksin, ja tavallaan lohduttavaa tietää, että muillakin on välillä vastaavaa pähkäilyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kokenut tuon ihan samalla tavalla, että on jotenkin helpottavaa huomata, että muutkin pähkäilevät samojen ongelmien kanssa. Usein sitä häpeää sanoa ääneen omia ajatuksiaan, mutta ääneen sanottuna ja toisille jaettuna asiat tuntuvat saavan realistisemmat mittasuhteet.

      Poista

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!