perjantai 11. lokakuuta 2013

Arvosteltavana

Elän todellisuudessa, jossa lähes kaikki on arvosteltavissa.
Toisten asioiden arvostelua pidän itsestään selvänä - on ihan ok saada tentistä kolmonen tai on ihan tavallista arvottaa julkkis BB tv-ohjelmana turhanpäiväiseksi.
Sitten on asioita, joiden arvostelu tekee oloni hieman vaivautuneeksi. Siedän sen, että minua arvostellaan hoikaksi ja suorapuheiseksi. Tässä kohtaa liikutaan jo aika intiimeillä ja henkilökohtaisilla alueilla. Voin olla yhtä mieltä arvioiden kanssa, mutta niiden vastaanottaminen saa minut helposti epävarmaksi itsestäni.

Jos olen arvosteltaessa näin herkillä, kuinka voin asettaa läheiseni arvostelun alaiseksi näinkin tarkan millimetrisyynin alle:

MITAT: SÄKÄKORKEUS 145cm LAUTASKORKEUS 143cm
TYYPPI: Erittäin hyvä tyyppi 9
RUNKO: Pyöreä tiivis runko, pieni pää, pitkä kaula, jyrkkä lapa, suora lautanen, korkea hännäntyvi 9
JALAT: Lyhyet sääret, etujalat: taittuneet varvasakselit, vennot vuohiset, takajalat hyväasentoiset, vasemmassa etujalassa luuliika 7
KAVIOT: Hyvät holvikkaat kaviot 9
KÄYNTI: Etujalat ahtaat, takajalat suorat, irtonaiset liikkeet, hyvä yliastunta 8
RAVI: Etujalat hieman melovat, takajalat suorat, matala ravi, väljä takaa 7
PALKINTO II+

Eilinen varsanäyttely kirvoitti mieleeni joukon ajatuksia. Hullu on ihminen, kun ystäväänsä arvostelee näin. Jos minua arvosteltaisiin tällaisella syynillä niin ensinnäkin loukkaantuisin ja toiseksi arviot eivät varmasti olisi kovinkaan hurraamisen arvoisia. Rivissä ei paljon ysejä olisi.

Vaikka oma pieni kasvattihevoseni on minun mielestäni kovinkin kaunis (samalla tavalla kuin kummityttöni on minun mielestäni maailman kaunein lapsi), ei varsanäyttelyn lautakunta välttämättä ole kanssani samoilla linjoilla. He katsovat objektiivisesti. Minä taas täysin subjektiivisesti. Varmaan sen objektiivisen katseen takia olen käyttänyt hevosiani näyttelyssä ja asetan arvostelulle alttiiksi itseni ja hevoseni kilpailuissa.

Arvostelut ovat mielenkiintoisia, mutta tosiassa ne eivät vaikuta minun arvostukseeni millään tavalla. Minun hevosillani ei ole minulle välinearvoa, jonka mahdollinen näyttely- tai kilpailumenestys niille tuo. Minulle niillä on itseisarvo. Ne ovat minulle rakkaita, tärkeitä ja mittaamattoman arvokkaita omina persoonallisina itsenään. Se riittää. PISTE.
 
Kuva: Sanna Juvakka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!