torstai 31. lokakuuta 2013

MLR

Olen urpo aika monen asian suhteen, mutta eräässä asiassa olen täysi tampio.
Kirjainlyhenteet.
Netti on pullollaan OMG, OOTD, DIY...
Niiden lukeminen ja ennen muuta ymmärtäminen sujuu minulta yhtä kätevästi kuin kiinan kielen käyttö: EI ONNISTU VAIKKA PUUKOLLA UHATTAISIIN.

Aina voi kuitenkin viihdyttää itseään keksimällä omia pikkulyhenteitä ja hihitellä omassa pikkupäässään: Lälläslää läskipäät ettepä tiedäkkään mitä minun MLR tarkoittaa 
Tiedetään huumorini on täysin kieroutunutta, mutta mitä väliä kun itsellä on kivaa.

 
Ai niin, se MLR.
Lanseerasin termin eilisen punttitreenin aikana.
Palautusten ajan harjoittelin seisomista jumppapallon päällä ja tämä on MLR-toimintaa.
Maksimoidaan LoukkaantumisRiski


tiistai 29. lokakuuta 2013

Mutaliejussa

Vihmova syystuuli saattaisi inhottaa.
Tilsiminen mutaliejussa voisi ällöttää.
Hämäryys iltapäivä kello kahdelta pystyisi masentamaan.

Talsin punaisissa kumppareissa ja pipo silmillä.
Pieni ruotsalaistamma kävelee vierelläni.
Vaikka tuuli on myrskyisä, hevoseni on levollinen.
Tammani hipsuttaa mutaisella turvallaan hiuksiani.
Hän sanoo: Kiitos, kun saatat minut sisälle.

Minua hymyilyttää.
Hymyilyttää, vaikka rakastan kuivaa, lämmintä säätä ja vallitseva säätila on edellä mainitun vastakohta: kosteaa ja kalseaa.
Ilman mitään erityistä syytä ajatus nousee tietoisuuteeni.
Hymyilyttää.
Tuntuu hyvälle. Tässä ja nyt. Kyllä minun täytyy tykätä tästä. Elämästä näiden hevosten vierellä. Ei kai muuten hymyilyttäisi täällä liejussa tarpoessa?
 

lauantai 26. lokakuuta 2013

Kriiseilyä aiheesta ulkonäkö




Kun viettää kaikki päivät
a. linnoittautuneena gradu-kirjojen ja läppärin taakse
b. metsässä potta päässä hevosen kanssa
c. yksin punttiksella virttyneissä verkkareissa,
tuntuu täysin mahdottomalle muuntautua edustuskelpoiseksi opesijaisuuksien ajaksi.

Minä olen tämmöinen kaavoihin kangistuja ja kun totun elämään verkkareissa ja 2006 Kalevan Kisat T-paidassa, tuntuu sille, että yksikään siisti vaate ei sovi päälle.
Meikkaaminen tuntuu mahdottomalle, kun tottuu päivästä toiseen ainoastaan pesemään ja rasvaamaan naamansa aamuisin.
Hiukset eivät asetu siististi, kun ne ovat päivätolkulla olleet vain sullottuna pipon alle.

Minua ärsyttää, että koen paineita ulkonäköni takia.
Haluaisin osata hallita näitä ajatuksia.
En halua käyttää aikaa ja energiaani sen pohtimiseen näytänkö riittävän hyvälle.
Mikä edes on riittävän hyvä?
Plaah… turhaa jupinaa. Valitsen farkut, hupparin ja tennarit. Tukka ponnarille ja ripsaria.
Ei haittaa, vaikka menen ulkonäköni puolesta oppilaasta.

torstai 24. lokakuuta 2013

Vähän menossa

Hiljaista on pidellyt, mutta ainoastaan täällä blogimaailmassa.
Minuun on asemoitunut gradusuoditin.
Tarkoittaa sitä, että olen ylikriittinen kaiken tuottamani tekstin suhteen;
vain paras kelpaa.
Blogitekstiä ei synny, koska kaikki tuntuu valjulle.
Tuntemukseni näyttävät kirjoitettuna samalle kuin viime kesäinen kaurakeksi tuoretta korvapuustia odottaneen silmissä.

Yritän nyt parhaani mukaan sietää tätä tekstiä, jotta saan tämän julkaistuksi.

Tällä viikolla on ollut uuden treeniohjelman ensimmäinen kova viikko.
Tarkoittaa suomeksi kirjoitettuna enemmän, kovemmin, pitempään.
Hieman hirvitti etukäteen.
Kuinka olen jaksanut?
Ihan hienosti, vaikka ensimmäisien määrävetojen
(joiden piti olla hapottomia, mutta joissa jostain syystä hapotti silti)
aikana ei päässäni soinut Rocky -tunnari, vaan lähinnä Arttu Wiskari.
Tiedäthän: Kuule mun toive mä haluan pois, tai jotain sen suuntaista.

Pelkät treenit olisivat ihan helppo juttu, mutta onnistuin järjestämään itseni koululle töihin koko loppuviikoksi. Aikaa palautumiseen on aika hintsusti, mutta ainakin toistaiseksi energiaa ja intoa riittää ja hyvä niin.
Aikaa ei ole liian vähän. On vain jatkuvasti jotain tekeillä.

Kuva: Lotta Jäppinen

perjantai 18. lokakuuta 2013

...

Ai mitä Viivi on tehnyt?
Panikoinut sitä G:tä.
Keskiviikko oli hysteriapäivä numero yksi.
Syy: esittelin silloin ideani ohjaajalleni.

Niin kuin varmasti huomaatte olen edelleen hengissä; selvisin siis kohtaamisesta.
Itse asiassa suurimman osan tapaamisestamme ohjaajani kyseli seiväshypystä ja minun treeneistäni.
Mies parka ei ollut uskoa, että todella olen kilpaillut yleisurheilussa ja oli loputtoman kiinnostunut aiheesta.
Kyllä me muustakin puhuimme, nimittäin seuraavasta Ässien pelistä.

Urheilu on jäitä murtava aihe. Maailman kieli. Se yhdistää hyvin erilaisia ihmisiä.
Vastaavaa hämmennystä koin aikoinaan tavatessani ensimmäisen kerran silloisen poikaystäväni isän.
Kätellessäni ensimmäistä kertaa noin kuudenkymmenenikäistä herrasmiestä en ehtinyt edes sanoa nimeäni, kun mies totesi: "Kyllä minä sinut tiedän. Viivi Rita. Simpeleen Urheilijat. Seiväshyppääjä. Kolmeneljäviisi on ennätys. Olit Pietarissakin maaottelussa. Tarkistin kyllä sen tuloksen tilastopajasta."
Eipä ollut Viivillä paljon lisättävää. Myönsin tilastopajan tietojen todenperäisyyden. Tiedä sitten oliko niissä tilastopajaan merkitsemättömissä, tyttöystäväominaisuuksissa puutteita, koska nykyään vapaalla jalalla viiletän :D

p.s. Gradu-ideat saivat hyväksynnän.


perjantai 11. lokakuuta 2013

Arvosteltavana

Elän todellisuudessa, jossa lähes kaikki on arvosteltavissa.
Toisten asioiden arvostelua pidän itsestään selvänä - on ihan ok saada tentistä kolmonen tai on ihan tavallista arvottaa julkkis BB tv-ohjelmana turhanpäiväiseksi.
Sitten on asioita, joiden arvostelu tekee oloni hieman vaivautuneeksi. Siedän sen, että minua arvostellaan hoikaksi ja suorapuheiseksi. Tässä kohtaa liikutaan jo aika intiimeillä ja henkilökohtaisilla alueilla. Voin olla yhtä mieltä arvioiden kanssa, mutta niiden vastaanottaminen saa minut helposti epävarmaksi itsestäni.

Jos olen arvosteltaessa näin herkillä, kuinka voin asettaa läheiseni arvostelun alaiseksi näinkin tarkan millimetrisyynin alle:

MITAT: SÄKÄKORKEUS 145cm LAUTASKORKEUS 143cm
TYYPPI: Erittäin hyvä tyyppi 9
RUNKO: Pyöreä tiivis runko, pieni pää, pitkä kaula, jyrkkä lapa, suora lautanen, korkea hännäntyvi 9
JALAT: Lyhyet sääret, etujalat: taittuneet varvasakselit, vennot vuohiset, takajalat hyväasentoiset, vasemmassa etujalassa luuliika 7
KAVIOT: Hyvät holvikkaat kaviot 9
KÄYNTI: Etujalat ahtaat, takajalat suorat, irtonaiset liikkeet, hyvä yliastunta 8
RAVI: Etujalat hieman melovat, takajalat suorat, matala ravi, väljä takaa 7
PALKINTO II+

Eilinen varsanäyttely kirvoitti mieleeni joukon ajatuksia. Hullu on ihminen, kun ystäväänsä arvostelee näin. Jos minua arvosteltaisiin tällaisella syynillä niin ensinnäkin loukkaantuisin ja toiseksi arviot eivät varmasti olisi kovinkaan hurraamisen arvoisia. Rivissä ei paljon ysejä olisi.

Vaikka oma pieni kasvattihevoseni on minun mielestäni kovinkin kaunis (samalla tavalla kuin kummityttöni on minun mielestäni maailman kaunein lapsi), ei varsanäyttelyn lautakunta välttämättä ole kanssani samoilla linjoilla. He katsovat objektiivisesti. Minä taas täysin subjektiivisesti. Varmaan sen objektiivisen katseen takia olen käyttänyt hevosiani näyttelyssä ja asetan arvostelulle alttiiksi itseni ja hevoseni kilpailuissa.

Arvostelut ovat mielenkiintoisia, mutta tosiassa ne eivät vaikuta minun arvostukseeni millään tavalla. Minun hevosillani ei ole minulle välinearvoa, jonka mahdollinen näyttely- tai kilpailumenestys niille tuo. Minulle niillä on itseisarvo. Ne ovat minulle rakkaita, tärkeitä ja mittaamattoman arvokkaita omina persoonallisina itsenään. Se riittää. PISTE.
 
Kuva: Sanna Juvakka

tiistai 8. lokakuuta 2013

Ihan yksin. Silkasta onnesta.

Tiedätkö mitä tapahtuu piripintaan vedellä täytetylle saaville, johon heitetään pallo?

Minä tiedän, sillä minulle kävi tänään niin.

Tai oikeammin minun saaviini ei heitetty yhtä palloa, vaan vähintään seitsemän.

Ylitsevuotavaan kyynelten läikkymiseen ei ollut mitään yhtä erityistä syytä.

Ajelin illasta kotia kohti ja tuumailin päivän tapahtumia.

Havaitsin tänään treenattavieni harppauksittain edenneen kehityksen.

Olin saanut ratsastaa parilla huippumageella ponilla.

Moonani oli tänään ollut miellyttävä, yhteistyöhaluinen ja yritteliäs.

Pärjäsin upeasti päivän omassa treenissä, vaikka jalat muistuttelivat jo lähtiessä eilisistä harkoista kipuilemalla.

Sitten radiosta kuului ensin Jonna Tervomaan Minä Toivon, sitten Uniikin Pätkätöis ja viimeisenä Snow Patrolin Chasing Cars.

Siinä minä ulisi. Yksin. Kutostiellä. Silkasta onnesta ja kiitollisuudesta tätä elämää kohtaan.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Hyppääjästä juoksijaksi



Sormet syyhyää.
Pinkkiä ja glitteriä säihkyvät kynnet napsuvat valkoisen Samsungin näppiksellä.
Painan yhä uudelleen näppäintä Backspace.
Haluan kirjoittaa ja kertoa, mutta uutisten vapauttaminen pelottaa.

You may delay, but time will not.
Benjamin Franklin 

Kysymyksessä ei ole mitään vakavaa. Ei ainakaan maailman mittakaavassa. En aio paasata maapallon ylikansoittumisesta tai ilmastonmuutoksesta tai Lähi-idän sodista.
Kuitenkin Viivin skaalassa puhutaan tsunamin veroisesta mullistuksesta. Päätöksiä ei ole tehty yhdessä yössä. Olen vatvonut ja jahkaillut. Pomputellut entäs jos entäs jos -palloa ees ja taas. Ajatukset ovat selkiytyneet. Tunteistani en vielä osaa sanoa muuta kuin: hemmetin epävakaista. Pelottaa niin paljon, että eilinen meni itkeskelyksi. Onnea on kuitenkin pelko, sillä se kertoo siitä, että välitän. Pelon voi blokata rohkeudella – tekemällä, vaikka hirvittää. Itku taas on puhdistavaa. Se huuhtoo vanhat arvet.
En ole ripustanut yksiäkään piikkareita naulaan, mutta sanottakoon, että kattotelineet aion otattaa keltaisen Skodani katolta. Tiedossa on uudenlaista treeniä. Nyt juostaan ja jos kesällä 2014 ollaan kisakunnossa niin sitten kilpaillaan. Tiedossa on paljon uutta. Muutokset vaativat aloittamista, ei vuoren juurelta, vaan merenpinnan alapuolelta. Ylpeyttä on nieleskelty ja nyt katsellaan nöyrästi eteenpäin. Tällaista haastetta ja tutinaa en ole kohdannut aikoihin. Hu hu huippua!!! 
Champions aren't made in the gyms.
Champions are made from something they have deep inside them.
-a desire, a dream, a vision.
Muhammad Ali 

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Hevosten maailmassa

Yksi. Kaksi. Kolme laukka-askelta. Salamaakin nopeampi käännös 90 astetta vasemmalle.
Yksi. Kaksi. Kolme askelta. Seis. Pysähtynyt hetki. Vain terävähuippuiset korvat kääntyneenä minuun. Ne kysyvät: "Mitä seuraavaksi?" Ajattelen ravia ja samassa harpomme rivakkaa ravia ympyrällä.

Hevostelu on parhaimmillaan kahdenvälistä yhteisymmärrystä.

Joskus minusta tuntuu, että kuulun enemmän hevosten kuin ihmisten maailmaan. Olen paljon enemmän elossa hevosten kanssa kuin yksin. Epävarmuus ja arkuus karisevat harteiltani ratsastaessa. Hevosten maailmassa pelataan rehdeillä säännöillä - sitä saa mitä tilaa. Lempeydellä ja johdonmukaisuudella saat takaisin lempeyttä ja johdonmukaisuutta. Tässä maailmassa kosketuksella on tuhansia merkityksiä: on rauhoittavaa sivelyä, toverillista rapsuttelua, painostavaa puristusta, miellyttävää hyväilyä... kaikelle on nimi ilman sanoja.


perjantai 4. lokakuuta 2013

Järjetön vapaasta tahdostaan.

Järkevä elämä on vajaata.
Järkevä jättää hyppäämättä, koska pelkää että nilkka muljahtaa.
Järkevä ostaa tarjoustuotteita, viikkaa muovipussit ja taittelee tyhjät maitotölkit.
Järkevä syö ikänsä pahaa ruokaa koska se on terveellistä ja kuolinvuoteellaan järkevä katuu valintaansa, himoitsee pekoniin käärittyä aurajuustoa, mutta se on liian myöhäistä. Ymmärräthän poika, että elämän halveksimista se on.
Tuomas Kyrö - 700 grammaa
Kuva: Mirkka Heiskanen
Koska tänään olen viilettänyt järjettömästi pitkin päivää, saatte lukea vain lainattuja ajatuksia.
Voi kuinka minä fanitankaan Kyrön Tuomasta.
En malttaisi odottaa, että saan uuden Kunkun käsiini.
Olen kuitenkin luvannut itselleni, että viihdelukemista vasta gradun jälkeen.
Saattaa olla niin, että päätökseni ei ole kovin pitävä...

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kuka sie sit oisit?

Haukankatseinen lukija on voinut tehdä huomion; Viivi vakoilee.
Saan sanoinkuvaamatonta riemua salakuunnellessani arjen pieniä hetkiä.

Kuuntelin, kun oppilaat keskustelivat aiheesta, ketä elokuvahahmoa he omasta mielestään muistuttavat.
Jutut sinkoilivat kaikkialla Kungfu Pandan ja Bridget Jonesin välimaastossa.
Ajatus jäi vaivaamaan mieltäni kuin päivän aikana kylkeä häiritsevästi kutittava tuoteselostelappu paidassani.
Kuka minä olisin? Ketä muistuttaisin?

Jumaloin Peter Jacksonin Taru Sormusten Herrasta trilogiaa, mutta ei minusta vaaleista hiuksista huolimatta saisi jalomielistä ja vakaata haltiaprinsessaa.

En ole tarpeeksi rohkea ja erikoinen ollakseni ranskalaisen lempparihömppäleffan nimikkohahmo Amelie.

En ole kyllin mielenvikainen ollakseni Kaunis mieli -leffan John Nashin veroinen. (Enkä kyllä lähellekään tarpeeksi matemaattisesti lahjakas.)

Kuka minä olisin?

Ei täällä auta itku.
Saatanallinen ralli päälle vaan.
Se on rankkaa peliä kun hevoset nai,
siinä tanner jyskää ja aitaa kaatuu.
lähde: http://www.mtv3.fi/viihde/elokuvat.shtml/ake-lindmanin-ikimuistoisin-rooli-tuntemattoman-lehto/2009/03/829708
Olisin alikersantti Lehto. Kukas muukaan. Hieman synkkämielinen. Kunnollinen, mutta omapäinen. Hitusen liian suoritusorientoitunut. Välillä jopa vihainen.