maanantai 23. syyskuuta 2013

Siskokset


Väkisin, pakottaen ja vailla iloa. Koska minun täytyy.
Matkasta riemuiten, vaikeuksista oppien ja hymy huulilla. Koska minä voin.

Minä tasapainoilen kahden välillä.
Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun on mennyt yli hyvän. Liian vakavaksi. Asiat ovat saaneet järjettömät mittasuhteet. Milloin on treenattu liikaa itseä, milloin hevosta. Milloin syömäni ruuan kontrolloinen on ollut ainut elämänlaatuani määrittäjä. Milloin olen antanut itselleni oikeuden elää vain täydellisten koulusuoritusten verukkeella.

Sitten ilman mitään erityisiä sattumia oivallan jotain uutta itsestäni ja elämästäni. Teen niin kuin osaan ja kykenen arvostamaan itseäni ja saavutuksiani juuri sellaisena kuin ne ovat. Lasken yhä useammin irti epäolennaisuuksista. Riisun häpeän naamion ja näen mahdollisuudet selkeämmin. Uskallan jännityksestä huolimatta avata uusia ovia.

Kaksi tapaa elää näyttäytyvät ensin vastakohtaisina. Yhä uudelleen tarkasteltuina ne näyttäytyvät minulle hyvin läheisinä. Ne ovat kuin siskot; samaa sukua, mutta kuitenkin ratkaisevasti erilaisia. Samankaltaisuus saa ne joskus sekoittumaan keskenään. Kehitykseen ajava kritiikki muuttuu hyödyttömäksi itseruoskinnaksi. Täsmällisyys ja huolellisuus saavat muodon pakko-oireina.

Minun elämäni on rajankäyntiä. 

Tavoittelen iloa ja onnellisuutta, mutta ajoittain, tahtomattani lipsahdan väärälle puolelle. Onneksi aina voi tehdä korjausliikkeen ja palata tien aurinkoiselle puolelle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!