perjantai 16. elokuuta 2013

Hetkessä

Minua ei ole koskaan ennen kehuttu mistään, kuulen huudon korviini.

Olin juuri huutanut kentän toisella laidalla palloa potkaisseelle pojalle: "Tosi hyvin puolustettu. Hienoa!"

Ohimennen heitetty, aivan tavallinen huomautukseni, oli pysäyttänyt viidesluokkalaisen oppilaani.

Viivi tarkoititko ihan varmasti minua? kuului seuraava huuto.

Kyllä, tottakai, pelasit hienosti, vastasin.

Kasvot, joihin katsoin saivat uuden ilmeen; silkkaa hymyä, iloa puhtaimmillaan, vailla teeskentelyä.


Edellä esitelty pieni välikohtaus muistutti minua kuinka tärkeää on huomioida, sanoa ääneen, elää kanssa, juuri tässä ja nyt. Hetken kuluttua olen myöhässä.
Olen elänyt kuluvan viikon seitsemäntoista viidesluokkalaisen kanssa.
Minusta tuntuu, että he opettavat minua monin verroin enemmän kuin minä opetan heitä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!