maanantai 8. heinäkuuta 2013

Itsetutkiskelun paikalla


"Voitto tuo juhlat, mutta tappio pakottaa ajattelemaan"
Mauro Berruto, italialainen lentopallovalmentaja

Olen itsekriittinen. Tämä ei tainnut tulla yllätyksenä. Olen ollut tuudittautuneena ajatukseen, että menestyksestä huolimatta olen ollut kyllin kriittinen omalle tekemiselleni. Kuinka väärässä olenkaan ollut ja kuinka hedelmällistä olikaan epäonnistua!
Viimeiset kolme päivää ovat tarjonneet enemmän oivalluksia ratsastukseni suhteen kuin sitä edeltävät kolme kuukautta ovat tarjonneet. Tällaisissa tilanteissa sitä huomaa, kuinka paljon helpommalla ja nopeammin kehittyisi, jos minulla olisi henkilökohtainen valmentaja. Vierestä on niin helppo puuttua tarpeeksi ajoissa virheisiin ja sanoa: ”Älä katso esteen juureen.” Toisaalta on mittaamattoman arvokasta joutua oivaltamaan itse, että eteenpäin, seuraavaan tehtävään suunnattu katse antaa ryhtiä, oikeaa suuntaa ja tasapainoa niin ratsastajalle kuin ratsullekin. Se, että joutuu itse miettimään ongelmiaan ja etsimään ratkaisuja niihin, opettaa ajattelemaan itsenäisesti ja ymmärtämään asioita kokonaisvaltaisesti. En halua sanoa, että kaikkien tulisi heittäytyä vaille valmentajaa. Tämä huomio on vain muistutukseni itselleni, että valinta, jonka olen tehnyt, osittain taloudellisista ja osittain juuri tuosta oman ajattelun kehittämisen näkökulmasta, sopii minulle.

Mitä sitten olen tehnyt PP:n eli Pettymysten Perjantain jälkeen? Ensin tietenkin varmistin, että neiti hevonen on fyysisesti terve. Hevosen terveys on minulle ykkösprioriteetti; sairaalla hevosella ei treenata eikä kisata. Tämän jälkeen huomioni on ollut suunnattuna omaan ratsastukseen sekä hevosen liikkumiseen. Mitä teen? Mitä en tee? Mikä sujuu? Mikä ei suju? Tunnusteluja ja armottoman lujaa tarkkailua.

Huomasin: olen onnistumisten myötä ollut liian lepsu niin itselleni kuin Moonalle. Ollaan hengailtu siellä niin usein kuullulla mukavuusalueella. Pikkuhiljaa olen antanut vapauksia itselleni sekä hevoselle. Ei haittaa, että vilkaisin äsken hevosen niskaan, sillä kaikkihan on sujunut hyvin. Ei haittaa, vaikka hevonen on hieman raskas kädelle, sehän on ollut ihan hyvä, en viitsi nipottaa. Onnistumiset ovat jatkuneet, mutta samalla pikkumyönnytyksistä on tullut pieniä tapoja. Suoraan sanottuna olen laskenut meidät veltoiksi ja pöhöttyneiksi. Oivallus omasta lepsuilusta oli minulle tajunnanräjäyttävä. Mieleeni palasivat salamannopeasti yhden eniten ihailemani hevosmiehen George Morrisin sanat: ”On oltava pikkutarkka. Meredith Michaels-Beerbaum on pikkutarkin ja siksi hän on mestari.”

Niinpä niin minun oli palautettava asetukseni takaisin oikealle tarkkuudelle. Olen huomannut viimeisen kolmen treenin aikana merkittäviä puutteita ratsastuksessani. Olen myös tehnyt hyviä harjoituksia puutteiden korjaamiseksi. Olen aivan täpinöissäni tästä kaikesta, itsetutkiskelusta, oivalluksista, oppimisesta ja kehityksestä!

Kiitos epäonnistumisesta, joka pyyhki tietoisuuteni onnistumisten sumentaman tuulilasini. Näen taas kirkkaammin :)
Kuvassa Moonan pikkuinen veli, joka muuten lauantaina kävi voittamassa heppojen missikisan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!