torstai 25. heinäkuuta 2013

ilo ilo onni onni

Long time no see.
On ollut vaikeaa. Sunnuntain kilpailut Moonan kanssa olivat täydellinen katastrofi. Tammaani ei huvittanut edelleenkään hypätä. En jaksanut pettymykseni ryydyttämänä edes kirjoittaa. Surkutus on nyt käsitelty ja katse suunnattu eteenpäin. Luultavasti Moonan kisat on tältä osin taputeltu. Rohkeutta on muuttaa suunnitelmia vallitsevan tilanteen vaatimusten mukaisiksi. Vaikka Moonalla oli jotain pahasti pielessä, muut ratsastettavani loistivat. Onnistumiset on vain niin helppo unohtaa epäonnistumisten alle.
Huonotuulisuus ja ahdistuneisuus tarttuvat vähintään yhtä voimakkaasti kuin hyväntuulisuus ja ilo.
Ne tarttuvat kuin aggressiivisin influenssa.
Moonan kanssa koetut vastoinkäymiset ovat siirtyneet omiinkin treeneihin. Olen treenannut väkisin, silkasta velvollisuudentunnosta. Olen laskenut toistoja: yksi vähemmän, että pääsen lopettamaan treenin. Paha mieli, itku ja kiukku ovat peitelleet minut iltaisin nukkumaan.

Sitten saapuu seesteinen ilta ja lämmin sää. Miellyttävä iltalenkki Moonan kanssa. Kuljemme yhdessä päämäärättä ja tavoitteitta. Nautimme vain toistemme seurasta ja lempeästä heinäkuisesta illasta.
Sitten tulee treenejä, joita aloittaessa kroppa ei tunnu riutuneelta. Tulee treenejä, joissa saan koeteltua kroppani rajoja. Maitohapot ja hiki ajavat ahdistuksen ja epävarmuuden pois kropasta.
Sitten sallin itselleni, jotain jota olen himoinnut vuosia. Aina olen sanonut itselleni en ansaitse, en ole tarpeeksi hyvä, en minä oikeasti tarvitse. Tänään päätin, että ansaitsen. Tilasin itselleni täydellisen ihanat italialaiset ratsastussaappaat.

Minä iloitsen tästä onnesta. Kiitos kiitos kiitos! Tänään hymyilen ja toivon voivani tartuttaa sen mahdollisimman monelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!