perjantai 31. toukokuuta 2013

Tämä ei ole treeniblogi

Vaikka kirjoitan täällä mille tuntuu
pelko juosta kepin kanssa kohti kuoppaa,
ilo uudesta leuanvetoenkasta,
epävarmuus toisten mielipiteistä urheiluani kohtaan,
tämä ei ole treeniblogi.

Väritän tarinoitani tuntemuksellani.
En koe tarpeelliseksi listata julkisesti mitä täsmällisesti ottaen teen.
Olen kirjoittanut harjoituspäiväkirjaa kymmenvuotiaasta lähtien.
Kymmenvuotiaana kirjoitin Hevoshullun kalenteriin vieretysten omat harjoitukseni sekä pienen ruunikon risteytysponiruunan harjoitukset.
Siitä lähtien minun ja minun hevosteni harjoitukset on kirjattu ylös moniin erilaisiin kansiin ja lehtiin.
Ne muistiinpanot eivät kuulu tänne.

Nämä sadut täällä ovat täydellisen epäjohdonmukaisia ja epäloogisia.
Hetken hengähdyksiä vailla suunnitelmallisuutta.



torstai 30. toukokuuta 2013

Miltä näytän?

Kiukuttaa tai oikeastaan vähän itkettää.
Luulin, että loma ja lepo auttavat.
Olen ehkä malttamaton ja haluan tuloksia liian nopeasti, mutta fakta on:
olen kuihtunut.
Yritän levätä, mutten malta.
Haluan tehdä ja ehtiä muun muassa kaikkea.
Silläkään, mille näytän, ei pitäisi olla väliä, mutta kyllä vaan onkin:
näytän kevätjuhlamekossa variksenpelättimeltä.
Edellä mainittu ei ole kohteliaisuus.
Lisäksi olen kiittämätön paskiainen, kun annan tuollaisten pikkumaisuuksien vaikuttaa itseeni.

Ratkaiseva hetki kaiken ylempänä kuvatun unohtamiseen on kesäinen auringonlasku kahden pienen tamman kanssa. Rapsuttelen hevosten ryntäitä. Molemmat painavat päänsä hartioilleni ja ummistavat puoliksi silmänsä. Tyytyväisiä huokauksia - ne kuiskailevat näin on hyvä.

Mitä väliä tässä on sillä, miltä näytän tai millainen on kuntoni?


keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Tosissaan muttei vakavissaan




Moona on minulle ensisijaisesti perheenjäsen. Tärkeintä on arkinen elämä yhdessä. Rapsutukset iltamyslien jälkeen. Vallaton maastolaukka metsätiellä. Riemu uusien temppujen oppimisesta. Kilpaileminen on hauska lisämauste. Kilpailen Moonan kanssa tasan sen verran kuin se tuntuu meistä mukavalle. Vaikka kilpailut ovat meille hauskaa leikkiä, treenaamme yhdessä tosissaan ja ajatuksella. Tosissaan on eri asia kuin vakavissaan. Tosissaan tarkoittaa niin hyvin kuin osaamme ja ajatuksella, mutta ei väkisin ja ehdoitta. Tosissaan mahdollistaa onnistumiset. Onnistumiset ilman valmistautumista ovat sattumia, moukan tuuria. Olemme löytäneet Moonan kanssa meille sopivan tyylin toimia; teemme parhaamme, mutta emme tee tästä elämää suurempaa.

Sitten on tämä toinen hyppelyni: kepin kanssa. En ole vieläkään löytänyt sopivaa tapaa suhtautua yleisurheiluun. Minun aivoihini on juniorivuosista tatuoitu ajatus: urheilu ei ole kuoleman vakavaa, se on vakavampaa. Ei kompromisseja. Ei neuvotteluvaraa. On vain voittoja ja tappiota, kunniaa ja häpeää. Ehdotonta. On vain joko-tai , mustaa ja valkoista. Hetkittäin olen onnistunut saavuttamaan kepeyden ja ilon urheilla. Silloinkin ilo on vahvasti liittynyt menestykseen ja ulkoa määriteltyihin palkintoihin. Olen keskittynyt suorittamaan ja välttelemään epäonnistumisia. Seiväshyppääjä Viivi kadehtii moonailevaa Viiviä. Olen yrittänyt siirtää tosissaan muttei vakavissaan –asennetta myös urheilurintamalle – toistaiseksi ala-arvoisin tuloksin. Tänä kesänä minulla on uusi mahdollisuus toimia toisin. Kevät meni kaikkea muuta kuin suunnitellusti: minun oli pakko antaa löysiä. Opiskelu ja työt kuihduttivat minut. Minulla ei ole treenipohjaa, johon tukeutua kisakaudella. Kun muut aloittavat kilpailukauden, minä aloitan treenaamisen. Menen kisoihin, jos kunto ehtii nousta sellaiseksi, että kisaaminen on mukavaa.

Muistutukseni itselleni: minun ei ole pakko, minä saan.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Russelifilosofiaa

Koska Viivi ei ymmärrä missä on jaksamisen rajat ja milloin on sopivaa palautua,
on hänellä elämässään porukka, joka tuntee relaamisen paremmin kuin Tammisen Tami lätkämaailman.

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Onnistumista

Koska Moona on joskus kieltäytynyt hyppäämästä, olen pakahtua onnesta tänään lentäessämme yli puomien.

Koska Moona on ryskänyt läpi esteiden, arvostan tänään nollarataa.

Koska meille on hymähdelty ylenkatsoen "turhaan tuollaiset juntit tulevat yrittämään", olen pakahtua ylpeydestä, kun ihmiset tulevat sanomaan "hyvin te veditte".

Arvostan ja olen ylpeä saavutuksistamme, koska aina ei ole ollut näin.
Menestyminen ei ole itsestään selvyys.
Juon onnistumisen maljasta nautinnollisia siemauksia.
Me ansaitsemme tämän.

Tänään hyppäsimme Moonan kanssa yhdeksännen peräkkäisen nollaradan sijoittuen.
Takkula, Lahti 90cm 0/0 sija 1.
Kuva edellisistä kapinoista Mäntyharjulta (c.) Rossku

maanantai 20. toukokuuta 2013

Syntymäni vuosipäivä

Minä, veljeni, äitini ja iskäni olemme kaikki lauantailapsia.
Vietin syntymäni vuosijuhlaa juuri niin kuin minä halusin.

Aamulla rimpuilin rautojen kanssa salilla.
Punttailun jälkeen treenailimme Moonan kanssa mitä suloisimmassa toukokuun auringossa kylpien.
Voiko päivä olla onnistuneempi, jos kello on yksi ja olet edelleen kalsarit jalassa?

Illalla olimme seuraamassa kumpparityttöni (päivän sankari nimensä puolesta hänkin) kanssa voimistelunäytöstä.
Me tosin emme malttaneet vain katsella.
Kiepuimme eritasonojapuilla siinä määrin, että olimme kädet rakoille molemmat.

Ikää saa tulla, mutta vanhentua ei tarvitse :)


sunnuntai 19. toukokuuta 2013

otsikotta



Haluaisin kirjoittaa kepeitä sanoja. Olen pahoillani; ei onnistu. Mieli on hilpeä kuin tunnelma hautajaissaattueessa. Mitään erityisen kamalaa, ahdistavaa tai vaikeaa ei ole tapahtunut. Olen vain yksinkertaisesti väsynyt, venytetty, ohut ja hauras. Johtuneeko kaikki helpotuksesta, kun opiskelut ovat viimein tältä vuodelta ohi.
Olen vannonut itselleni, etten enää hairahtuisi raatelemaan itseäni tyhjäksi kuin kaupan piha joulupäivänä. Nyt vain on niin, että olen ollut epäluotettava paskiainen. Koko talven olen suorittanut ja samalla ummistanut silmäni, sille mitä minä todellisuudessa jaksan. Nyt maksan talvelta kertyneitä maksuja, korkojen kera.


perjantai 17. toukokuuta 2013

Vieraalla maalla

Viihdyn verkkareissa.
Tukkani on luonnostaan takussa.
Osaamiseni meikkaamisessa rajoittuu ripsivärin sutimiseen.

Tänään minä keikistelin kameran edessä tulipunaisessa mekossa, kiharaisessa kampauksessa ja irtoripset räpsyen.

Ei tuntunut ihan kotoisalle.
Vaikka olin valovuosien päässä varmuusalueeltani, nautin oudosta tilanteesta.
Kuinka hykerryttävän hulvatonta on tehdä jotain aivan päätöntä.

MIKÄ LOMANALOITUS!

Kuvamateriaalia luvassa aikanaan.


maanantai 13. toukokuuta 2013

Ihan pihalla

Usko minua:
Mikään ei ole niin vaarallista kuin sisässä istuminen,
silloin saa helposti kaikenlaisia aatteita.
Hemuli
 Minä en ole istunut sisällä viime päivinä.
Tänäänkin olin kunneton opettajansijainen ja vastoin saantöjä vein oppilaatkin ulos aurinkoon.
Viivi palvoo aurinkoa ja karkeloi ulkona.
Upeat kuvat ovat äitienpäivän kisoista ja Minna Pilssarin ottamia.
 

maanantai 6. toukokuuta 2013

Ihan perseestä

Kyllä siulla pitäisi olla isompi perse.

Ensin loukkaannuin.
Sitten nielin ylpeyteni ja katsoin totuutta, en silmiin, vaan peiliin ja pelistä peppuun:
tottahan se on, pakaralihakseni ovat kuihtuneet talven aikana.
Turhaa on kuvitella, saati esittää, että omistaisi jamaikalaispikajuoksija-ahterin.
Tuli huono omatunto: näin surkeasti olen huolehtinut itsestäni.
Kevät on karua aikaa.
Talvella kroppa on toppausten suojassa, keväällä totuudet kaivetaan esiin ryysyjen suojista.

Vaikka häkellyin suorasanaisen äitini harkitsemattomasta kommentista liittyen uusiin housuihini ja takapuoleeni, olen nyt kiitollinen ääneen lausutusta epäkohteliaisuudesta.

On totta, että olen laiheliini.
Olen kuitenkin ihan terve ja pääsääntöisesti onnellinen.
Miksi minun tulisi näyttää enemmän yleisesti hyväksytyn kauneusihanteen mukaiselta?
Onko minulla velvollisuus näyttää hyvältä?
Ja kuka saa määrittää tuon hyvän?

Tämän oman perseen ympärillä pyörineen ajatusspiraalin seurauksena olen saavuttanut oivalluksen.
Luulen, että olen onnellisempi, jos en yritäkään näyttää niin paljon jollekin (esim. urheilulliselle, kauniille, hehkeälle).
Jospa yrittäisin enemmän vain elää minuna, vaikka se tarkoittaisikin lättäpersettä.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Tänään

Miksi tuhannet mukavat sanat eivät hukuta?
Miksi onnistumiset eivät humallutta?

Miksi yksi piikkilause tuntuu pilaavan koko päivän?
Miksi epäonnistumiset aiheuttavat sammumisen?

Tänään on tapahtunut paljon kivaa.
Niin paljon mukavaa, että voisin sanoa sen olevan ihanaa.

Päivään mahtuu lause.
Tahattomasti sanottu.
Tippa myrkkyä saastuttaa kokonaisen kirkkaan lähteen.

Tämän päivän ilojuttuja. Kuvaaja: Aida Lamberg

torstai 2. toukokuuta 2013

huono oppilas

Leikitään ajatuksella, että se niin ku olis työntekijä ja tää niin ku ois sen pomo.
Ja sit se luulis et tää pomo niin ku pitäis sitä huonona työntekijänä.
Oisko siitä siks aika inhottavaa tulla töihin?
Vaihtoisko se työpaikkaa?

Nuorten ääni -toimituksen ysiluokkalaisilla teettämän kyselytutkimuksen mukaan joka toinen ysi kokee itsensä opettajan mielestä huonoksi oppilaaksi.
SIIS PUOLET yseistä saapuu viisi kertaa viikossa kuudeksi tunniksi ympäristöön, jossa on tuntee itsensä huonoksi.
Tulevan opettajan korviin tämä ei kuulosta pahalta, vaan järkyttävän kamalalle.
Kun ajattelen itseäni, yksi ahdistavimmista tunteista on riittämättömyys sekä epävarmuus omista kyvyistä.

Minusta on ylipäätään arveluttavaa jaotella oppilaita hyviin tai huonoihin.
Minä ajattelen oppilaita ennen muuta ihmisinä.
Minusta on kiinnostaa kohdata heitä.
Jos oppilaani eivät jaksa kiinnostua Suomen kirjallisuushistoriasta, ei se tee heistä huonoja oppilaita.
Jos oppilaani eivät huomenna enää muista tänään opettamani diftongin merkitystä, sekään ei tee heistä huonoja.
Minun tunneillani saa puhua mopoista, Sauli Niinistöstä tai logistiikan alan pääsykokeista saamatta huonon oppilaan leimaa otsaansa.

Tietenkin arvostan hyvää käytöstä ja innokasta yrittämistä kohti uusien asioiden omaksumista,
mutta en minä kastita oppilaitani hyviin tai huonoihin.
Minulla on vain oppilaita.



keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Hei vaan hei

Blogi on saanut ylleen kevät vaatteet.
Kevyempää päälle ja aurinkoista ilmettä.
Saman peliliikkeen teki neitokainen juttujen takana.
Tuloksena kunnon kevätflunssa.
Juhlistan vappua sairastamalla, korjaamalla kokeita sekä kirjoittamalla raporttia opetusharjoittelusta.

Russelit sen sijaan ovat olleet täpinöissään kaupunkivapusta.
Eilisellä hauvakävelyllä neiti ja rouva pusseli olisivat halunneet vierailla jokaisella takapihalla, jossa harjoitettiin grillaamisen jaloa taitoa.
Olen ihan varma, että vähintään joka toinen perhe Joensuussa grillasi eilen iltapäivällä.
Ilonpilaajan ominaisuudessa kielsin jyrkästi kuokkavierailut russeleilta.

Kuokkavierailuista puhuttaessa en voi olla mainitsematta pienestä kurinpidollisesta ongelmasta koskien nuorempaa russeliani Hildaa.
Kotona ollessamme Hilda on ottanut tavakseen viipottaa luvatta pellon poikki tervehtimään mummoa ja ukkoa.
Naapuriin karkailusta ei sinänsä ole haittaa, mutta olisihan se mukavaa, että välillä russeli voisi totella.
Tilanteesta tekee hieman hankalan sellainen tosi asia, että Hilda saa naapurihäirinnästään vähintäänkin epäilyttäviä rangaistuksia.
Pientä karkulaista odottaa AINA marie-keksitarjoilu.

Yritä siinä sitten sanoa russelille, että ei siuta haluta yllätysvierailuille.
HUOH.. tutkimattomat ovat mummojen ja russelien sielunelämät.