maanantai 29. huhtikuuta 2013

Arvet

Kun häviämme taistelun 
tai menetämme kaiken minkä kuvittelimme omistavamme,
olemme hetken aikaa surun murtamia.
Mutta kun suru haihtuu,
löydämme itsestämme voiman joka yllättää
ja saa meidät kunnioittamaan itseämme entistä enemmän.
Se voima piilee meissä jokaisessa.
Me katsomme ympärillemme ja sanomme:
"Säilyimme hengissä",
ja nuo sanat tuovat meille iloa.
Vain ne jotka eivät tunnista tuota voimaa itsessään sanovat:
"Minä hävisin",
ja masentuvat.
Paulo Coelho: Accran kirjoitukset
Blogissa on vallinnut kuolemanhiljaisuus.
Viiviä on mäjäytelty ja Viivi on mäiskinyt itseään, niin henkisellä kuin fyysisellä ulottuvuudella.
Kun pieniä ja suuria vastoinkäymisiä tipahtelee sattuman valitsemana lähekkäin, saattaa olla niin ettei tunnu hieman ahdistavalle vaan hiton musertavalle.
Kiitollisena voin kuitenkin todeta: minulla on voidetta, joka parantaa haavat vettä tehokkaammin.
Pieni ruskeani on... no kyllä te tiedätte. Olen vouhottanut tästä en yksi enkä kaksi kertaa, vaan monta monta kertaa. 
Sitten pieni kumpparityttöni. Hänen loputtomassa riehakkaassa karkeloinnissaan on jotain samaa kuin Moonan elämän rakastamista hehkuvissa silmissä. On mahdotonta murehtia, kun maailmassa on mahdollista leikkiä ihmishampurilaista tai metsästää myyrillä kultaista lapiota, joka oikeasti onkin suklaata.

Arvet ovat tulisella raudalla lihaan poltettuja mitaleita,
jotka saavat vihollisen kavahtamaan,
sillä ne ovat hänelle merkki siitä että hänen edessään on ihminen
joka tietää kaiken taistelusta.
Ne saavat monesti vihollisen etsimään sovintoa,
ja yhteenotto vältetään.
Paulo Coelho: Accran kirjoitukset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!