sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Nanni

Toimimme juuri niin kuin ei saisi tehdä.
Ostimme vanhan hevosen, josta emme tienneet juuri mitään.
Lähdimme kolme rivin ilmoituksen takia niin länteen, että navigaattori määritti saapumispaikkamme Itämereelle.
Kauppa oli kaikkine kokeilemisineen tehty tunnissa.

Nanni on asunut kanssamme puolitoistavuotta.
Päivääkään en ole katunut.
Vanhan hevosen kanssa eläminen on toisenlaista.
Hän ei halua tulla sidotuksi kiinni kahdelta puolelta.
Hänet voi kengittää vapaana käytävällä.
Hän ei halua, että häntä harjataan karhealla harjalla.
Hän nauttii rapsutuksista ja hyväilystä.
Hän laittaa turvan olkapäälleni ja puhaltelee lämpimiä henkäyksiä niskaani.
Silmät painuvat puolittain kiinni.
Emme tiedä toistemme tarinoita kokonaan.
Meidän ei tarvitsekaan tietää.
Riittää, että olemme tässä ja nyt ja tunnemme olevamme turvassa.

Minä en ole ainut, joka on saanut ystävän.
Sydämeni pakahtuu katsellessani vanhaa ja nuorta tammaa.
Toinen on toista puolet vanhempi.
Toinen on tappijalkainen suomalainen ja toinen gasellikinttuinen ruotsalainen.
Maalainen ja kuninkaallinen.
Toinen on asunut tällä tilalla koko elämänsä, toinen vain hetken.
Räikeästä erilaisuudestaan huolimatta he seisovat vierekkäin ja rapsuttelevat toisiaan.
Heistä on tullut erottamattomat.

Hyvää syntymäpäivää Nanni 20-vuotta!


lauantai 30. maaliskuuta 2013

Lupaus

Lupaus; huolehdin sinun elämästäsi, on suurin vastuu, jonka ihminen voi itselleen ottaa.
Ei puhuta vain siitä, että muistaa antaa ruokaa ja läheisyyttä.
Eikä vain siitä, että suojelee vaaroilta.
Tähän vastuuseen liittyy lupaus elää kanssa ja rakastaa, vaikka se tuntuisikin työläältä.
Lupaukseen sisältyy myös optio luopumisesta, silloin kun sen aika on.
Ei liian myöhään, koska hyvästien sanominen tuntuu kipeältä.
Ei liian aikaisin, koska silloin se olisi lupauksen pettämistä.

Perheessämme on uusi jäsen.
Lupaus on tehty.
Kiirastorstaina meille muutti pieni kissa.
Seitsenkuinen kissa oli  pahentanut entisen omistajansa astmaa.
Ennen hän oli Cindy Ceellä.
Ei kuulostanut ihan meidän perheen nimeltä.
Pikkuinen sai nimekseen Lili-Sisko Siiamilainen.
Ai miksikö?
Lili Harry Potterin äidin (Lily Potter) mukaan, koska toinen kissamme Luna on Potterin inspiroima (Luna Lovegood). Lili myös siksi, että J.R.R. Tolkienin hobitit antoivat mielellään lapsille kukkanimiä ja Lily-of-the-valley tarkoittaa suomeksi kieloa, joka taas on äitin lempikukka.
Sisko siksi, että myös Lunalla on kaksiosainen nimi (Luna-Linnea) ja siksi, että Maikkarin Putous tv-sarjassa sattui olemaan eräs simpeleläinen kaksonen nimeltään Sisko.
Ja Siiamilainen siksi, että pikkuneiti Lili sattuu olemaan tuota itäistä rotua.
Yksinkertaista, mutta niin loogista tämä nimeäminen.

torstai 28. maaliskuuta 2013

Kiitollisuutta

Ajat autoa kuivalla valtatiellä.
Näkyvyys on täydellinen.
Nopeusrajoitus on talvinen kahdeksankymmentä.
Kuinka kukaan viitsii ajaa rajoituksen mukaan?
Vauhti ei tunnu vauhdille vaan hitaudelle.

Kävelet tienpiennarta.
Tuuli humisee korvissa.
Puolenmetrin päässä sinusta kohahtaa linja-auto.
Tunnet tempautuvasi auton matkaan.
Kuinka särkyvä olisin, jos bussi edes hipaisisi minua.
Linja-auto eteni nopeudella neljäkymmentäkilometriä tunnissa.
Puolet hitaammin kuin mateleva autoni valtatiellä.

Kömpelösti yritin havainnollistaa vauhtisokeutta.
Minulle se iskee muuallakin kuin liikenteessä.
Turrun tekemisiini.
Toissapäivän onni on eilisen arkisuutta ja tämän päivän mitättömyyttä.

Itseään on ravisteltava tasaisin väliajoin, jotta kiittämättömyyden tomu ei pääse pesiytymään päälle.

Tämän päivän kirkkain silmin ja vailla turtumuksen sokaistumista osaan olla kiitollinen elämästä.

 

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

tyytyväisyydestä

Ihanaa,
että päivät eivät ole samanlaisia.
Eilen olin surkea nukkavieru.
Tänään siedän itseäni.
Viivin asteikolla itsensä sietäminen on sama kuin kasi kutosenoppilaalle.

Tänään uskallan unelmoida.
Annan itselleni luvan nostaa katseen katukivistä ja katsoa vastaantulijoita silmiin.
Areenalla juoksen ferrarinpunaiset piikkikengät jalassa niin kovaa kuin pystyn.
Kouluun puen pinkit pillifarkut.
Katson peiliin ja havaitsen pienen nykäisyn suupielessäni; voin hymyillä.
Näytän ihan siedettävälle.
Saan olla itseeni tyytyväinen.

tiistai 26. maaliskuuta 2013

positiivisuutta mä metsästän



Haluaisin niin kovasti kirjoittaa kivoista asioista.
Naurusta.
Ilosta.
Onnellisuudesta.
Oma kokemukseni kertoo minulle; positiivisuus lisää positiivisuutta ja negatiivisuus lisää negatiivisuutta.
Silti olen uupunut, epävarma ja kärttyisä.
Haluan todella muuttaa suuntaa.
Haluan säteillä.
Mutta miksi positiivisuus tuntuu juuri nyt niin vaikealta?

lauantai 23. maaliskuuta 2013

tauon jälkeen


Kiitollinen, siunattu, onnellinen
matkannut tänne ohi ongelmien
mietin miten mä ansaitsen tän kaiken
mitä ikinä uskalsin toivoa mä sain sen
Cheek
Satakahdeksankymmentäkuusi päivää sitten teimme tätä viimeksi.
Tänään sanoin uudelle valmentajalle: "Saattaa olla niin, että Moona on hieman innoissaan. Ei olla hypätty ihan hetkeen. Ollaan molemmat aika ruosteessa, kun on ollut tuota taukoa."

Pieni tammani, pian yhdeksänvuotias, hyppäsi kuin neljävuotias varsa.
Kiljahdelle riemusta ja tanssien innosta.

Sanoivat: "Etpä valehdellut. Onpa se energinen ja innoissaan. Kylläpä se vain rakastaa tuota hommaa."

Olen niin kiitollinen tuosta hevosesta.
Hevosesta, joka kasvaa aikuiseksi yhtä varmasti kuin Peter Pan; ei koskaan.


torstai 21. maaliskuuta 2013

Palautteesta

Haluatko tietää mitä toiset ajattelevat sinusta?
Minä olen ainakin kyltymättömän utelias kuulemaan millainen olen muiden silmissä.

Kuinka usein palautetta on mahdollista saada?
Minun mielestäni tavallisessa arjessa on aika vähän tilanteita, jossa ihmiset suoraan sanovat mitä mieltä he minusta ovat.

Astuessani luokan eteen asetan itseni arvosteltavaksi.
Harvoin kuitenkin saan konkreettisesti tietää millaisena oppilaat minut kokevat.

Tänään tunti päättyi armottomaan kritiikkiin.
Aseet: ruutupaperi ja kynät.
Ohjeet: Millainen harjoittelija teitä on viime viikkoina opettanut? Ei tarvitse laittaa nimiä. Mitä tahansa saa sanoa. Kritiikki on minulle lahja, jonka avulla voin olla parempi seuraaville oppilailleni.

iloinen

nuori

ei tiukkis

mukava

lempeä

keep up the good work!

innostava

tunnit hyvin suunniteltu

oot kiva

parempi ope ku oma

hyvä ääni

rento

kova ja selkeä ääni

Kestän kritiikin kuin kritiikin, mutta näitä lukiessä on pakko taputtaa itseään päälaelle ja todeta, että en ole ollut aivan mahdoton kirjallisuushistoriadiahelvetteineni.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Suoritustilastoa

Hyvä lause tulee 
jos on tullakseen,
omia aikojaan, pakottamatta,
sorvailematta,
jostain alitajunnasta.
-Juha Seppälä

Minulla on edelleen ajatuksia.
Minulla on vieläkin sanottavaa.
Minulla vain on hyvin vähän hetkiä, jolloin voisin vain heittäytyä tarinoimisen vietäväksi.

Koulu ja työ rajoittavat harrastetoimintaa.
Ilmiö tunnetaan myös nimellä elämän realiteetteja.
 
Minun ei tarvitse olla superihminen.
Minulla ei ole velvollisuutta tulla tänne jakamaan jokaista oivallustani.
Minä en ole supersuorittaja koulussa, harrastuksissa, ihmissuhteissa tai ylipäätään elämässä.
En pysty kaikkeen.
Minun ei kuulu myöskään näytellä sellaista: täydellistä.
 
Kiire ja uupumus tekevät kympintytöstä seiskansuorittajan ja se on ihan okei.
 

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kuinka unohtaa arkiset murheet?

Reseptini tälle viikonlopulle:

1. Päivittäinen ulkoliikunta hevosen kanssa auringossa kylpevällä jäällä.

2. Juoksutreeni hallissa ja yläkroppaa painisalilla. Fyysinen rasitus saa ihmeitä aikaan pääkopalle.

3. Leivontaterapiaa: valkosuklaajuustokakkua, koskenlaskijan kasvispiirasta, broileriaurapiirakkaa...

4. Yhdessäoloa tärkeimpien ja rakkaimpien ihmisten kanssa.

Kiitos näistä ihanistä päivistä ja jaksan hymyillä ensi viikkoon.




keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Unohduksesta

Kuuntelen Yle Puheelta Jari Sarasvuota kerran viikossa.
Tarkemmin ottaen olen harvoin radion äärellä tiistaina kello 13.
Useimmiten kuuntelen ohjelman Yle Areenasta.
Minun radionkuuntelutottumukseni ovat sivupolku tällä retkellä.
Seuraavat ajatukset ovat herra Sarasvuon johdattelemia.

Mitkä ovat vanhempiesi nimet?
Minun ovat Marjut ja Anssi.

Entä sitten isovanhempiesi?
Minun ovat Eeva, Eero, Sirpa ja Aaro.

Entäpä sitten isovanhempiesi vanhempien?
Isomummojeni nimet on helppo muistaa, koska jokainen heistä eli minun syntyessäni. Perheessäni on edelleen vitsinä sanoa, että minusta meinattiin ristiä heidän etunimiensä mukaan Laina Helmi Impi Iita. Isoukkien nimet on huomattavasti vaikeampi kaivaa muistin tomuisista kammioista. Juho, Alfred, Eino ja äitini toisesta ukista en ole ihan varma (muistelisin hänenkin olleen Juho).

Entäs isovanhempien vanhempien vanhemmat?
Rehellisesti... ei minkäänlaista muistikuvaa.

Aikaa noista ihmisistä on vain reilu vuosisata ja he ovat sukulaisiani, eikä minulla ole minkäänlaista muistikuvaa heidän nimistään.
Saman ajatuksen voi heittää tulevaisuuteen.
Joskus vuonna 2113 Viivin lapsenlapsenlapsenlapsi ajattelee ei miulla kyllä oo hajuakaan mikä miun isoisoisoäidin nimi on.
Olen sillon kadonnut täysin unohduksen syövereihin.

Ensimmäinen reaktiani tähän ajatukseen oli JÄRKYTYS.
Seuraava oli helpotus.
Jos siis kuitenkin unohdun, enkö silloin ole täysin vapaa elämään juuri nyt juuri niin kuin itse haluan.
Voin taydellisen hyvällä omalla tunnolla satsata tähän hetkeen, itseeni, minulle tärkeisiin asioihin ja rakkaisiin ihmisiin.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

sunnuntai

Auringon päivä, sunnuntai alkaa olla lopuillaan.
Viivi vilkuilee jo tänään huomiseen ja tulevaan viikkoon.
En haluaisi ahdistua työmäärästä.
Teen ja pystyn sen minkä pystyn.
Se riittää.
Sen on riitettävä.
Riittäähän se?

Viime viikko oli helpompi.
Koululaiset olivat hiihto talvilomalla.
Minulla oli vähemmän tunteja.
Olin kotona jo torstaina, kun Joensuun kotini toimi rallihotellina.

Tältä tuntuu aina, kun panokset kovenevat.
Täytyy siirtyä toiselle levelille.
Edellisen tason vaatimukset muuttuvat riittämättömiksi.

perjantai 8. maaliskuuta 2013

samanlaisiako

Olen sanonut, että suomalainen nainen on paras yleisnainen, sillä lailla niin kun on suomenhevonen. Suomenhevonen on ainoa hevosrotu, joka pystyy olemaan kilpahevonen, ravihevonen, ratsuhevonen ja työhevonen.
Suomalainen nainen pystyy olemaan hellä äiti, pystyy olemaan virkanainen, hyvä työssään ja ammatissaan, hyvä rakastaja. Kaikkea sitä on suomalainen nainen.
Arvi Lind
Arvi Lind ei ole minulle jumalasta seuraava, mutta aivan jäätävä mies kuitenkin; arvostan. Naistenpäivän kunniaksi herra Lind rinnasti suomalaisen naisen ja suomenhevosen.
Kuinka tällainen vertailu otettiin vastaan meidän perheessämme?
Olemmeko samanlaisia, minä ja hevoseni?

Kävellen liikkuminen on mahdollista vain harvoin ja valittuina päivinä. Eteneminen tapahtuu sykäyksin, nytkähdyksin, sinkoillen ja poukkoillen. Miten päin tahansa kunhan ei tavallisesti.

Täytyy yrittää näyttää aivan tavalliselta. Hieman persjalkaisena ja takkutukkaisena kukaan ei tunnista oikeaa identiteettiä huippusalaisena agenttina.

Tilanne ei ole koskaan liian vakava tai tärkeä pieneen flirttiin, mutta vain harvoille ja valituille miehille.

Ikinä ei ole huono hetki pieneen vitsailuun tai kikkailuun. Huumori piristää päivää.

Mieluiten söisin vain omppuja ja lakua.

No jaa... yhdistäisinkö kaiken yllä mainitun itseeni? En kai, mutta Lindin ajatus meni perille.


keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Minun ei tarvitse

Jos ei joskus hämmenny, palaa pohjaan.
Viivi ja Wagner
On vaikeaa hyväksyä, että asiat ovat hujan hajan.
Kontrollifriikki haluaa, että astiat ovat tiskattuna kaapissa, tehtävät tehtynä, hampaat harjattuna, treeni suoritettuna ja kirja luettuna.
Todellisuutta on kuitenkin se, että eläminen on matkallaolemisen hyväksymistä.
Näillä hartioilla tai tällä naamalla ei ole tarkoitus hallita kaikkea.
Minun ei tarvitse pystyä kaikkeen.
Hoen itselleni edellistä lausetta.
Harjoittelu tekee mestarin.
Vielä jonain päivänä uskon lauseen; minun ei tarvitse pystyä kaikkeen.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

kompastelu estää kaatumasta

Olen taas ehtinyt olla musertavan epätoivoinen.
Nyt huominen näyttää olevan täynnä mahdollisuuksia.

Olen taas onnistunut ryssimään.
Toisaalta olen myös tehnyt korjausliikkeitä ja onnistunut niissä.

Hyvällä tuulella on helppoa olla onnellinen.
Jälkikäteen on vaivatonta hymyillä omille hölmöilyille ja
ymmärtää, että kompastelu on hyvästä, sillä useimmiten se estää kaatumasta.