torstai 28. helmikuuta 2013

Neiti kevät

Neiti kevät kuiskuttelee korviini salaisuuksiaan.

Uudet piikkarit ovat niin kevyet jaloissa. Jos lentämättä voi olla ilmassa, se tuntuu tältä.

Keväthöperöt citytintit aloittavat tityy räppinsä hyvissä ajoin ja viihdyttävät aamun hauvalenkkiäni.

Auringossa kylpevällä pohjoiskarjalaisella kaupanpihalla kohtaan nuoren miehen ja
kaksi (arviolta alle viisivuotiasta) tyttöä.
Lapset ovat haalareissaan ja liian isoissa pipoissaan kuin vaaleanpunaisia
muumien, teletappien tai barbapapojen
serkkuja, pikkuserkkuja tai pikkupikkuserkkuja (samaa sukua kuitenkin).
Molemmilla on liian suurissa tumpuissaan pienet valkosuklaarusinarasiat.
Toisen aski tippuu ja mies polvistuu nostamaan aarteen omistajalleen.
Aivan mielettömän hellyyttävä näky.
(toim. huom. kaikki nuoret [ja vanhemmatkin] miehet: varmin tapa kerätä naisten ihailu ja huomio on liikkua lasten kanssa julkisilla paikoille)
Kaikesta huolimatta huomioni kiinnittyy vanhempaan teletappiin.
Kuulen pientä heleää rallatusta, jota rytmittää suklaarusinarasian iloinen säestys.
Silmäni (ennestään suureet) laajenevat alkaen loistaa kilpaa auringon kanssa.
Hymy piirtää viivan vasemmasta korvasta oikeaan tunnistaessani seuraamani musiikkiesityksen.
Tämä jos mikä on salaisuus, josta minulle yritetään kertoa: lupaus keväästä.
Mitäkö kuulin.
No.. pieni heleä ääni kertoi:
Heeelvetin hyvin menee... näytä mulle missä sul on rusketusraidat...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!