lauantai 19. tammikuuta 2013

Hyvin epäloogista ajatuksenjuoksua siitä mitä on olla Viivi

Olen sitä mieltä, että jokainen ihminen haluaa kokea olevansa hyväksytty ja rakastettu.
Tämä tarve on osa ihmisyyttä.
On olemassa ihmisryhmä, joka tavoittelee toisten hyväksyntää ja rakkautta menestyksen avulla.
He... suorittavat maisterintutkinnon ennätysajassa vitosen arvosanoin, voittavat maailmanmestaruuden kaikkien aikojen nuorimpana, tekevät ympäripyöreitä työpäiviä omassa yrityksessään tai ovat kolmen alle viisivuotiaan äitejä ja silti joka päivä näyttävät hehkeältä kuin Cosmopolitanin kansikuvamalli.
Nämä ihmiset näyttävät täydellisille.

Minä kuuluin edellä mainittuun ryhmään.
Kuvittelin, että minun ihmisarvoni oli riippuvainen siitä kuinka menestynyt pystyin olemaan.
Kunniainhimoisena tyttönä halusin olla hyväksytty, onnellinen, rakastettu ja ihailtu.
Minun aivoissani keino saavuttaa edellä mainitut oli näyttää toisten ihmisten silmissä virheettömälle onnistujalle.

Yhtälössä on ongelma: virheetöntä ei ole olemassakaan.
Menestyjälläkin on heikkoutensa.
Kaikki energia menee huonojen puolien piilotteluun, jos haluaa näyttää täydelliseltä.
Jos ihmisyys on riippuvainen menestyksestä ja virheettömyydestä liikutaan vaarallisilla vesillä.
Niin kauan kun onnistuu seilaamaan törmäämättä epäonnistumisen karikoihin kaikki sujuu hienosti, mutta ongelmana on, että kaikki turaavat joskus.
Leo Messi ei tee jokaisella laukauksella maalia.
Usain Bolt ei ole voittamaton.
Aku Hirviniemi ei ole aina hauska.
Jos kaikki on menestymisen varassa olet alituiseen vaarassa vajota pohjamutiin.
Pohjamudissa menestysriippuvaisella ei ole mitään.
Hän menettää kaiken.

Olen edelleen kunnianhimoinen ja lähes maaninen treenaamaan sekä kamalan itsekriittinen.
Olen kuitenkin oppinut jotain perustavanlaatuista itsestäni:
minun ei tarvitse olla virheetön, saan epäonnistua
ja silti olen aivan sama Viivi.
Minun ihmisarvoni ei ole kiinni siitä saanko huippuarvosanoja, olenko kaunis ja fiksu tai voitanko jotain hienoa.

Tämä oivallus helpottaa elämää: ei tarvitse alituiseen piilotella itseään.
Saan olla persjalkanen, näppynaamainen, siansaksa-aksentilla puhuva ja kuinka sählä tahansa.
Tällainen minä olen ja paljon muutakin.
Minun ei tarvitse ostaa hyväksyntää jollain mitä en ole.
Saan tavoitella hienouksia pelkäämättä epäonnistumisia, niitä tulee.
Mutta jos menen piiloon pelkäämään paljastumista, en saa varmasti yhtään mitään.
 

4 kommenttia:

  1. Tuo mitä kirjoitit on niin totta! Jos koko itsetunto tai oma ihmisyys on suorituksista kiinni, niin yksikin epäonnistuminen voi olla katastrofi. Vaikka niinkuin sanoit, eihän se meitä muuta ihmisenä vaikka olemme joskus heikkoja tai huonoja tai jotain muuta hävettävän kamalaa;). Oot kyllä ihana, kun saat aina ajattelemaan näillä sun kirjoituksilla!

    VastaaPoista
  2. arvostan siun rehellisyyttä. amen!

    VastaaPoista

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!