maanantai 17. joulukuuta 2012

Itseironian ihanuus

Minulle tulee kausia, jolloin mikään minussa ei miellytä.
Suhtaudun itseeni liian vakavasti.
Odotan itseltäni miljoonia.
Luulen, että en ole yksin tuntemusteni kanssa.
Laulavathan Eputkin katajaisesta kansasta, jonka itsesäälin määrää ei mittaa edes järki.

Minulla oli tällainen viikonloppu.
Minussa oli pielessä vähintään kaikki.
Tällöin koneeni ei käy ilakoivan Michael Bublen tahtiin, vaan soittimeen hivuttautuvat Mokoma ja Trio Niskalaukaus.
Kieltäydyin näkemästä ihmisiä.
Harrastin itseni vihaamista ja synkistelyä kotona.
Naama oli hiton ruma ja kroppa löllöytynyt.

Kiitos ja näkemiin, onneksi nämä kaudet loppuvat (ainakin tähän asti niin on käynyt).
Kaikki lähtee siitä, ettei ota itseään liian vakavasti.
Ei kuvittele olevansa liian hyvä, kunnollinen ja taitava.
Antaa luvan olla oma itsensä, virheellinen.

Tänään tyrkkäsin kengät jalkaani lähtiessäni päivän riennoille.
(Lähtökohtaisesti hirveän hyvä asia ylipäätään laittaa kengät jalkaan -10 asteisessa pakkasessa)
Mutta päivän mittaan huomasin, että olin sitten laittanut kengät tyylikkäästi vääriin jalkoihin.
Voi sitä naurun määrää.
Kuinka ihanaa on olla juuri tällainen häslä.

Nyt sopii taas kuunnella ihanaa Michael Bubleta <3

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että kirjoitat niin aitoja ajatuksia, se antaa toivoa meille muillekin kuolevaisille (joiden on joskus sitä vaikeaa hyväksyä):)! Mutta tällaiset pohdinnat auttavat niiden hankalien hetkien ohi, ja toisaalta juuri se, että tietää niidenkin menevän aikanaan ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos nera hykerryttävän kivasta kommentista <3 Mie oon samaa mieltä, että hankalistakin asioista tarttee puhua. Jakaminen puolittaa asiat, myös ne hankalat :)

      Poista

Kiitos, jättämäsi jälki ilahduttaa meitä kovasti!